IL: Kalervo Kummola jyrähti Liigan uudistuksesta – ”Heitettiin bussin alle”
Suomalaisen jääkiekon uranuurtaja Kalervo Kummola on ottanut tiukasti kantaa Liigan uudistukselle.
Liigassa pelaa kaudesta 2027-28 lähtien 14 joukkuetta. Niin sanotussa B-liigassa on kymmenen joukkuetta.
Kummola näkee, että muutoksessa häviävät etenkin B-liigaan joutuvat joukkueet.
– Tuolla päätöksellä B-liiga heitettiin nyt bussin alle. Oikeastaan toivon, että joku niistä joukkueista, joka tätä 14+10 joukkueen mallia halusi, niin joutuu sinne B-liigaan ja kokee, millaista siellä on pelata. Tässä tehdään nyt samoja virheitä kuin 10 vuotta sitten.
– Ei tämä hapuilu anna hyvää kuvaa SM-liigan päätöksenteosta. Siellä oli kaiken maailman Ässien kirjeitä ja muita. Mutta kai tuo vellominen nyt loppuu vähäksi aikaa. Jos hyviä puolia miettii, niin on hyvä että saivat päätöksen tehtyä, Kummola sanoo Iltalehdelle.
– Vanhat osakassopimukset olisi nyt tärkeää repiä, hän jatkaa.
Ennen uuteen 14+10 malliin menemistä Liigassa pelataan niin sanottu superkausi, jossa on mukana enimmillään 18 joukkuetta. Näistä 12 parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin, kun taas sijat 13-16 karsivat kahdesta paikasta A-sarjassa.
Sijalle 17 ja huonommin sijoittuneet siirtyvät kaudeksi 2027–28 suoraan B-sarjaan.
Muutos vaatii toteutuakseen Jääkiekkoliiton hyväksynnän. Liittovaltuusto käy asian läpi lauantaina.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Podcast: Jarmo Kekäläinen tuomassa NHL-legendan Buffaloon
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Ruotsin huippuhyökkääjästä megaluokan NHL-tarjous
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!