Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
Tappara on palannut kuluvalla kaudella takaisin omalle paikalleen Liigan kärkijoukkueeksi.
Viime kaudella kolmen mestaruuden jälkeen yskähdellyt koneisto rullaa jälleen muiden joukkueiden kannalta pelottavalla tavalla jo tässä vaiheessa kautta. Uuteen peliviikkon viiden ottelun voittoputkessa lähtevät tamperelaiset ovat hävinneet viimeisestä yhdeksästä pelistään vain yhden.
Ismo Lehkonen povaakin muille seuroille ongelmia Tapparan palattua jälleen takaisin mestaruustaisteluun. Asiantuntijan arvion mukaan joukkue on vielä kaukana parhaastaan.
– Tappara tulee parantamaan peliään vielä ihan älyttömästi. Niillä on missio päällä. Ne haluaa olla runkosarjan kärkipaikalla ja valmistaa itsensä sitä kautta pudotuspeleihin. Ne pistää muuten pleijareissa ihan eri rytmin päälle, Lehkonen lataa arvionsa Kalju Corner -podcastissa.
Sen sijaan alkukauden sensaatiojoukkue Ässien lentokelin jatkumiseen Lehkonen ei usko.
– Ässillä rupeaa pikku hiljaa energiat ja tankit pikkaisen tyhjenemään.
– Aika monet joukkueet on oppineet tuon Ässien pelitavan aika hyvin. Ne pystyy sitä sitten scouttaamaan, Lehkonen arvioi.
Liiga jatkuu keskiviikkona neljän ottelun kierroksella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan