Liiga julkisti jättimäisen sopimusuutisen!
Jääkiekon SM-liiga Oy ja Veikkaus jatkavat pitkäkestoista yhteistyötään. Osapuolet ovat solmineet viisivuotisen jatkosopimuksen, joka alkaa kaudesta 2026-27 ja kattaa kauden 2030-31 loppuun saakka.
Liiga ja Veikkaus ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Veikkaus teki jo 1980-luvulla tiettyjen seurojen kanssa yhteistyötä. Vuonna 1994 sarjassa otettiin käyttöön Veikkauksen vedonlyönnin kultaiset kypärät.
Uuden sopimuksen puitteissa Liigan seuroilla on tulevaisuudessa mahdollisuus tehdä myös omia paikallisia sopimuksia rahapelitoimijoiden kanssa.
Uusi solmittu sopimus on suuruusluokaltaan ja painoarvoltaan historiallinen. Liiga ja Veikkaus siirtyvät sen puitteissa kohti rahapelijärjestelmän uudistusta vuonna 2027. Lisäksi sopimus on tärkeä Liigan sarjajärjestelmän uudistusta silmällä pitäen.
– Olemme todella tyytyväisiä, että Veikkaus jatkaa Liigan pääyhteistyökumppanina monivuotisella sopimuksella. Sekä Liiga että Veikkaus elävät muutoksen aikaa, ja yhdessä voimme tukea toistemme menestystä myös tulevaisuudessa, Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen sanoo tiedotteessa.
– Olemme Liigassa uuden aikakauden edessä, ja pitkä yhteistyösopimus Veikkauksen kanssa on erinomainen osoitus kasvavasta kiinnostuksesta Liigaa kohtaan. Suomen rahapelimarkkinan uudistuessa Liiga haluaa toimia yhdessä Veikkauksen kanssa esimerkkinä molempia osapuolia hyödyttävästä, monipuolisesta ja mieleenpainuvasta yhteistyöstä, Pulkkinen jatkaa.
LUE MYÖS
- Liiga julkisti jättimäisen sopimusuutisen!
- Lukko iski pöytään sopimusuutisia: ”Parhaat vuodet ovat edessäpäin”
- Suomalaislupaus latasi ensimmäisen maalinsa NHL:ssä!
- Tuomio tuli – Antti Tyrväiselle lätkäistiin pelikieltoa!
- Kultaleijonalta vihjaus ensi kauden seurasta: ”Raha ei aina pääasemassa”
- IS: Niko Huuhtanen löysi uuden seuran
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- KalPa: tämä on loukkaantuneen tähtipelaajan tilanne
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Urheilucast: Ilves ryöstöretkellä Mikkelissä – haaviin kaksi Jukurit-hyökkääjää
- Tappara sai todellisen huippu-uutisen!
- Mestis-seuralle hurja vahvistus HIFK:sta!
- Tapparaa ei pysäytä mikään – Ismo Lehkonen lataa pelottavan arvion
- Nyt jysähti – Jokerit teki nimekkään kaappauksen!
- Uuteen Liigaan tavoitteleva seura iski yllätyshankinnan pöytään!
- I-P: Liiga-seuran ulkomaalaisvahdille etsitään uutta seuraa: ”Ennen pitkää jotain tapahtuu”
- Karmea onnettomuus: Suomessakin pelannut kiekkotähti koomassa
- Olli Jokiselta raju paljastus MTV:lle: konkarihyökkääjän kausi ohi!
- Jokereista ja Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!