Suomalaisvahdilta yllätysilmoitus Tiktokissa: uusi seura!
Pohjois-Amerikassa edelliset pari kautta viettänyt maalivahti Kasimir Kaskisuo on löytänyt uuden osoitteen.
Sosiaalisessa mediassa ja YouTubessa kovaan suosioon noussut Kaskisuo julkaisi sunnuntaina TikTokissa, että hän on tehnyt sopimuksen uuteen joukkueeseen. 32-vuotias maalivahti ei kuitenkaan paljastanut vielä uuden joukkueen nimeä.
Kaskisuo taustoitti aiemmin syksyllä, että hän etsii uutta osoitetta Euroopasta. Jokerien kasvatti on ollut tällä kaudella ilman joukkuetta.
– Voi olla, että Pohjois-Amerikka on nyt nähty. Varsinkin viime kauden ECHL-kokeilujen jälkeen. Haluan päästä pelaamaan. Ensisijainen tavoitteeni on kuitenkin päästä Eurooppaan, Kaskisuo sanoi aiemmin syksyllä Ilta-Sanomille.
Kaskisuo on pelannut urallaan kymmenen kautta Pohjois-Amerikassa. Hänen vyöllään on kaksi NHL-ottelua. Viime kaudet mies kiekkoili farmin farmissa eli ECHL:ssä.
Kaskisuo pelasi Pohjois-Amerikan vuosiensa välissä kaksi kautta Ruotsissa. Hän edusti kaudet 2021-23 Leksands IF:ää.
LUE MYÖS:
- Leijonien joukkueeseen yllätysmuutos: ensikertalainen mukaan!
- Suomalaisvahdilta yllätysilmoitus Tiktokissa: uusi seura!
- Niclas Westerholm: uusi joukkue!
- Leijonista tuttu maalitykki: ura jatkuu Sveitsissä
- Huhhuh! Aatu Räty nöyryytti ruotsalaista NHL-tähteä poikkeuksellisen rumasti
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Leijonissa säväyttänyt Oliver Kapanen on kiinnittänyt NHL-luotsinsa huomion: ”Valmentajalle ihanteellinen”
- TPS-legenda Matti Sundelin on kuollut
- Mikko Rantanen huikeaan saavutukseen NHL:ssä – vain kolme muuta suomalaislegendaa yltänyt samaan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Missä ura jatkuu? Liigan tehopyssy sai lähtöpassit Sveitsistä
- Kova kaappaus! SS: Jukureiden kapteeni hyppää toiseen Liiga-seuraan
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Podcast: TPS tehnyt merkittävän jatkosopimuksen
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Vahvistus tuli – tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- Pelicans irvailee vastustajalle armotta: ”Prinsessoille paikat nätiks”
- 17-vuotiaalle huippulupaukselle iso mahdollisuus – nostettiin Tapparan ykkösketjuun
- Tuomio tuli – Antti Tyrväiselle lätkäistiin pelikieltoa!
- Suomalaishyökkääjä lensi siirtolistalle NHL:ssä