Näkökulma: Tässä on Leijonien salainen ase olympialaisiin
Leijonat saa olympialaisiin jalkeille poikkeuksellisen kovatasoisen joukkueen, vaikka Aleksander Barkov onkin sivussa loukkaantumisen vuoksi. Esimerkiksi Mikko Rantanen on yksi koko NHL:n parhaista pelaajista. Hän löytyy sarjan pistepörssin kuudennelta sijalta. Miro Heiskanen on puolestaan yksi ennakkosuosikeista parhaan puolustajan Norris Trophyn voittoon.
Suomalaistähdet muodostavat myös yhden NHL:n parhaista ylivoimista. Dallas Starsin ylivoimaprosentti on ollut tällä kaudella hätkähdyttävä 31,6. Ykkösylivoimassa on ollut vahva suomalaisedustus, kun viisikon ovat muodostaneet Rantanen, Heiskanen, Roope Hintz, Jason Robertson ja Wyatt Johnston.
Roolit ovat jakautuneet niin, että Heiskanen pyörittää peliä viivalta, Rantanen on oikealla laidalla laukojana ja tekemässä peliä, Hintz on päädyssä tai maalinedustalla, Johnston on vastustajan neliön keskellä ja Robertson vasemmalla laidalla tuomassa laukausuhkaa ja rakentamassa peliä.
Suurin osa menestyksekkään ylivoiman kuvioista rakentuvat nimenomaan Dallasin suomalaistähtien kautta. Varianssia on eniten siinä, pelataanko huippumaalipaikka Hintzille maalin eteen vai Johnstonille neliön keskelle.
Joulukuun maajoukkueen mediatilaisuudessa Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen kertoi, että Dallasin ylivoimapeliä ollaan kopioimassa olympialaisiin. Heiskanen, Rantanen ja Hintz pelaavat omilla paikoillaan, kun taas Robertson ja Johnston täytyy korvata.
Robertsonin korvaaminen on yksinkertainen tehtävä. Sebastian Aho on saman profiilin pelaaja, ja kykenee sekä rakentamaan peliä, että viimeistelemään itse.
Neliön keskellä uurastava Johnston on vaikeampi rasti. Artturi Lehkonen on loistava operoimaan pienissä tiloissa ja maalinedustalla, mutta hän pelaa eripuolen mailalla, mikä voi sotkea kuvioita. Toinen vaihtoehto tähän rooliin olisi oikea käsi alhaalla pelaava Oliver Kapanen, joka on tulokaskaudellaan Montrealissa näyttänyt jo maalintekovoimaansa iskettyään 28 matsiin kahdeksan maalia.
Joka tapauksessa ylivoimapelin voi laskea Leijonien ehdottomaksi vahvuudeksi Milanon olympialaisiin. Tällä kertaa kuvioita ei tarvitse luoda tyhjästä, vaan niiden teho jo toimivuus on jo kauden mittaan todistettu kovimmalla mahdollisella tasolla NHL:ssä.
LUE MYÖS
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- HIFK teki tuplakaappauksen – NHL-kokemusta hyökkäykseen
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- MTV: Karri Kivi nosti esiin hätkähdyttävän tilaston HPK:n voittoputkesta: ”Se on tosi vähän”
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Suomen NHL-puolustaja jäi rajun taklauksen kohteeksi – joutui jättämään ottelun kesken
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Suomen NHL-puolustaja jäi rajun taklauksen kohteeksi – joutui jättämään ottelun kesken