SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
Lappeenrannan SaiPan ensi kauden joukkue alkaa pikkuhiljaa muodostumaan.
SaiPa tiedottaa solmineensa kauden 2026-27 kattavat jatkosopimukset puolustajien Saku Salmisen, Vertti Svenskin ja Brian Kramerin kanssa.
26-vuotias Salminen on ollut kuluneella kaudella SaiPan alakerran kulmakiviä. Varakapteenin tehtäviä hoitava puolustaja on tehnyt 25 ottelussa tehot 1+2.
25-vuotias Kramer siirtyi SaiPaan täksi kaudeksi yliopistosarja NCAA:sta, jossa hän pelasi edellisen viiden kauden aikana yhteensä 170 ottelua tehoin 21+64=85.
Tällä kaudella Kramer on pelannut SaiPassa 32 ottelua tehopistein 1+5=6.
– Brian on parantanut otteitaan jatkuvasti ja hänestä on helppo nähdä kehityspotentiaalia myös tulevaan kauteen. Luotettavaa, kehityshaluista tekemistä ja hyvä luistelutaito osoittaa, että Brian pärjää myös tässä liigassa, SaiPan urheilujohtaja Harri Aho kommentoi tiedotteessa.
– Olen tyytyväinen näihin jatkosopimuksiin niin kokeneemman Sakun kuin Brianin ja Vertinkin osalta. Sekä Brian että Vertti ovat lähikuukausien otteillaan osoittaneet pärjäävänsä liigatasolla. On ilo nähdä, että jokaiselle heistä on Lappeenrannasta muodostunut paikkakunta, jossa on hyvä jatkaa ammattilaisen uraa myös tulevalla kaudella, Aho jatkaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
