Tappara kohtasi Pelicansin tapaninpäivän ensimmäisessä SM-liigaottelussa.

Tampereella käyty kamppailu päättyi kirvesrintojen selvään 5–0-voittoon. Ondřej Pavel teki ottelussa tehot 1+1 ja Juuso Nykänen oli toinen kahden pisteen mies parilla syöttöpinnallaan. Juha Metsola pelasi nollapelin 18 torjunnalla.

Tappara jatkaa liigakärjessä, kun se on kerännyt kaksi pistettä per peli. Saldona on 33 peliin 66 pistettä.

Ennen Tapparan ja Pelicansin välisen ottelun alkua vietettiin hiljainen hetki edesmenneen rocklegenda Pate Mustajärven muistolle.

Mustajärven Instagram-tilillä kerrottiin ottelun alla kuolinuutinen. Kuolinsyytä ei kerrottu, mutta artistilta löydettiin kasvain lokakuussa.

Mustajärven ääntä kuultiin esimerkiksi Popedassa kappaleessa ”Mää ja Tapparan mies”.

LUE MYÖS: