Nyt jysähti – Leo Komarov palaa Liigan!
Kiekko-Espoo on tehnyt loppukauden sopimuksen hyökkääjä Leo Komarovin kanssa.
38-vuotias maailmanmestari ja olympiavoittaja on ollut kuluvan kauden ilman seuraa. Joulukuussa hän esiintyi Spengler Cupissa HC Davosin paidassa viidessä ottelussa.
– Upeaa päästä taas töihin! Olen treenannut koko kauden erittäin kovaa, jotta olisin valmis pelaamaan kun oikea paikka löytyy. Joulun välipäivinä pääsin pelaamaan Spengler Cupissa, joten pelituntumaakin on alla. Nyt pääsen vihdoin käärimään hihat ja kunnolla hommiin, Komarov kommentoi seuran tiedotteessa.
Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits kertoo, että siirto vahvistaa joukkuetta kevään peleihin.
– Joukkueen tilannetta on seurattu koko ajan, ja samalla on pohdittu mahdollisuuksien puitteissa että miten vahvistamme ryhmäämme kohti kevättä. Olemme olleet ’Leksan’ kanssa yhteyksissä jo kesästä lähtien ja molemmat osapuolet ovat olleet tietoisia toistensa tilanteesta.
Komarov pelannut urallaan Liigassa, SHL:ssä, KHL:ssä ja NHL:ssä, jossa hän pelasi 491 ottelua Toronto Maple Leafsissa ja New York Islandersissa. Aiemmin Komarov on edustanut Liigassa Ässiä, Pelicansia ja HIFK:ta.
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta