Näkökulma: Niklas Rubin jättää Oulun – ja hyvä niin
Kärppien toimistolla on tiukka paikka. Urheilujohtaja Kimmo Kapasella on suuri työ edessään, jotta hän saa rakennettua voittavan joukkueen kaudelle 2026-27, jolloin ratkotaan, kuka pelaa A- ja kuka B-sarjassa.
Suurin kysymysmerkki on maalivahtiosastolla. Tähtivahti Niklas Rubin on saanut Expressenin mukaan mottipäisen tarjouksen Tshekistä ja on jättämässä Kärpät kauden päätteeksi.
Rubinin kannalta ratkaisu on enemmän kuin ymmärrettävä. Ruotsalaisvahdin kausi on ollut hyvin vaikea ja raskas. Hän on pelannut 25 ottelua torjuntaprosentilla 90,0, joka on selvästi heikoin lukema hänen koko Liiga-urallaan.
Ennen siirtoa Ouluun Rubin pelasi kolme kautta Porin Ässissä. Silloinkaan hänen edessään ei pelannut veret seisauttavaa tähtisikermää, mutta sentään joukkue, joka kykeni järkevään viisikkopuolustamiseen. Kärpät ei sellainen ole.
Hyvä esimerkki Kärppien puolustuskaaoksesta on keskiviikon tappio Pelicansille. Ottelua oli alle minuutti jäljellä, Pelicans tuli kiekon kanssa hyökkäysalueelle ja kaksi hyökkääjää meni päivystämään maalin eteen. Montako kärppäpelaajaa oli puolustamassa oman maalin edustaa? Nolla. Samanlainen tilanne toistui myös Pelicansin voittomaalissa jatkoajalla.
Oulussa Rubin on tekemättömässä paikassa. Edes hänen tasoisensa maalivahti ei kykene torjumaan voittoja, jos puolustuspeli on näin pahasti sekaisin.
Ei siis ole mikään ihme, että Rubin valitsee aurinkoisen Tshekin synkän Oulun sijasta, eikä ole kiinnostunut käyttämään optiotaan ensi kaudesta. Ratkaisu on enemmän kuin ymmärrettävä. Tällä hetkellä Rubinin tasoinen huippumaalivahti menee Kärpissä hukkaan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois