Näkökulma: Kanada on röyhkeän ylimielinen – eikä edes yritä peitellä sitä
MILANO.
Kanadan miesten jääkiekkojoukkueesta riittää puhetta, vaikkeivät pelit ole vielä edes alkaneet.
Joukkue ei ole varsinaisesti tehnyt sellaisia asioita, jotka hillitsisivät puheita.
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että Kanada tuli olympiakylään, mutta lähti jo sieltä pois. Leirikoulutyyppinen asuminen ei ilmeisesti tyydyttänyt viiden tähden hotelleihin tottuneita NHL-miljonäärejä.
Asumisratkaisu oli ehkä tiedossa jo ennen turnausta. Joukkue saapui Milanoon sunnuntaina ja tuolloin, harjoitusten jälkeen, Drew Doughtylta kysyttiin, aikooko joukkue yöpyä olympiakylässä.
– Tänä yönä olemme siellä, Doughty sanoi virne kasvoillaan.
Kanada siis elelee turnauksessa omissa oloissaan. Se myös harjoittelee omissa oloissaan – jos ollenkaan.
Sunnuntaina Kanada harjoitteli omalla vuorollaan, mutta maanantaina joukkue ei päästänyt mediaa harjoituksiinsa.
Kanadalaiset toimittajat olivat melko häkeltyneitä päätöksestä. Esimerkiksi tunnettu toimittaja Pierre LeBrun sanoi, ettei ole koskaan kokenut moista.
Maanantaina Kanada piti periaatteessa avoimet harjoitukset, mutta paikalla oli vain pari maalivahtia.
Asumisjärjestelyt, harjoittelu ja vielä päälle kommentit olympialaisista.
Nathan MacKinnon kun sanoi ihan suoraan, että hän ei ole täällä nauttiakseen elämästä ja olympialaisista, vaan puhtaasti siksi että hän haluaa voittaa kultaa. Sunnuntain harjoitusten jälkeen MacKinnon näytti mixed zonella siltä, että hän olisi mieluummin missä tahansa muualla kuin vastaamassa toimittajien kysymyksiin.
Aikamoista on siis Kanadan toiminta ollut, ja aika erilaista kuin miten muut – tai ainakin eurooppalaiset – joukkueet ovat toimineet.
Ylimielistä? Kyllä. Röyhkeää? Kyllä. Kiinnostaako Kanadaa, mitä mieltä muut ovat? Ei taatusti.
Olennaista on, onko tämä se resepti jolla voitetaan olympiakultaa. Jos on, ei Kanadan toiminnassa ole mitään väärää.
Jos on annettu mahdollisuus yöpyä muualla kuin olympiakylässä, miksei sitä käytettäisi hyväksi? Jos on annettu mahdollisuus sulkea harjoitukset toimittajilta, miksei niin tehtäisi? Ja eiköhän pelaajista aika moni ole kyllästynyt antamaan haastatteluja.
Kanada näyttäytyy tässä vaiheessa ylimielisenä ja sulkeutuneena miljonääriporukkana, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, jos joukkue voittaa olympiakultaa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan nuori NHL-supertähti loukkaantui
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!