Tre Kronor sekaisin – nyt kajahti suora arvio: Tämä mies pilannut kaiken
Ruotsin mitalihaaveet Milano-Cortinan olympiaturnauksessa kokivat ison kolauksen joukkueen jäätyä alkulohkossaan Slovakian ja Suomen taakse kolmossijalle.
Samalla heikko alkusarjasijoitus tarkoitti sitä, että mikäli Tre Kronor selvittää tiensä tiistain Latviaa vastaan pelattavasta neljännesvälierästä puolivälierävaiheeseen, kohtaa se siellä USA:n NHL-tähtiä vilisevän joukkueen. Välierässä vastaan tulisi puolestaan suurella todennäköisyydellä turnauksen suurin ennakkosuosikki Kanada.
The Score nostaa tikunnokkaan erityisesti useat päävalmentaja Sam Hallamin alkusarjassa tekemät peluutukselliset ratkaisut.
– Ruotsi on itse itsensä pahin vastustaja, sivusto aloittaa.
– Pelaajat ovat suoriutuneet alle odotusten, mutta myös Hallamin päätökset ovat olleet outoja. Filip Forsberg – yksi Ruotsin parhaista pelaajista – oli turnauksen alussa jätetty ylimääräiseksi hyökkääjäksi.
– Tämän lisäksi Hallam on peluuttanut heikosti esiintyvää puolustaja Victor Hedmanin aivan liikaa. Kaiken kukkuraksi valmentaja piti sitkeästi Filip Gustavssonin maalilla, vaikka tämä päästi kaksi Italian neljästä ja kaksi Suomen kuudesta ensimmäisestä laukauksesta selkänsä taakse.
Sekavassa tilassa olevan Ruotsin reitti mitalipeleihin vaikuttaa tällä hetkellä todella kivikkoiselta. Pelkästään Yhdysvaltain tähtisikermän kaataminen mahdollisessa puolivälieräkohtaamisessa vaikuttaa tällä hetkellä kaukaiselta haaveelta länsinaapurissa.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi