Slovakia välieriin – päävalmentaja lähetti kiitokset Suomelle!
MILANO.
Slovakia on ensimmäinen välieriin tiensä selvittänyt joukkue olympialaisten miesten jääkiekkoturnauksessa.
Slovakia kaatoi puolivälierässä Saksan maalein 6-2. Ennakkoon Slovakian ei odotettu olevan näin vahva.
Saksa-pelin jälkeen Slovakian päävalmentaja Vladimir Orszagh antoi kiitokset Suomen suuntaan.
– Ensimmäinen ottelu Suomea vastaan auttoi meitä paljon. Tajusimme, että pystymme pelaamaan parhaita vastaan, Orszagh sanoi.
– Pysymme suunnitelmassamme ja tavoittelemme unelmaamme. En voisi olla ylpeämpi pelaajistamme.
– Jos haluamme menestyä, kaikkien on oltava hyviä, ei vain kahden pelaajan. Minulle kaikki pelaajat ovat sankareita – pelasi pelaaja sitten 20 tai kaksi minuuttia.
LUE MYÖS: Näin Leijonien olympiaturnaus jatkuu
Sekä Orszagh että Slovakian supertähti Juraj Slafkovsky sanoivat, että Slovakia pyrki hyödyntämään sen, että Saksa joutui pelaamaan myös pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
– Halusimme antaa heille kovaa painetta, tiesimme, että he olivat pelanneet eilen. Yritimme ottaa heidän kärkiketjuiltaan tilan ja ajan pois, Orszagh sanoi.
– Pidimme korkeaa intensiteettiä alusta lähtien. Kun he pääsivät peliin mukaan, puolustimme hyvin, Slafkovsky puolestaan sanaili.
Slafkovskya piti hoitaa vaihtopenkillä kesken pelin. Mistään vakavammasta ei pitäisi olla kyse.
– Hajotin nilkkani, kun kaaduin laitaa päin. Jääpussi auttaa kaikkeen. Pidin jäitä hetken ajan ja olin taas valmis jäälle.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Sveitsiltä ulostulo Venäjä-kohuun – ei seurannut Suomen linjaa: ”Ennenaikaista spekuloida”
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!
- Markus Nurmi palasi Leijoniin – Raimo Helmisestä paljonpuhuva kommentti
- HIFK: uusi valmentaja!
- Leijonat-kapteeni Mikko Lehtonen jyrähti Venäjälle
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin