IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
TPS:n kapteeni Tarmo Reunanen hyllytettiin joukkueen kokoonpanosta harjoituksissa sattuneen välikohtauksen jälkeen, kertoo Ilta-Sanomat.
IS:n tietojen mukaan 27-vuotias Reunanen taklasi tai muuten ojensi harjoituksissa 19-vuotiasta hyökkääjää Aatos Koivua tilanteeseen nähden tarpeettomalla voimalla. Tilanne johti Koivun loukkaantumiseen.
Tapahtuneen jälkeen Reunanen siirrettiin kokoonpanon ulkopuolelle. Hän ei ole pelannut SM-liigassa 7. helmikuuta pelatun HPK-ottelun jälkeen.
Ennen hyllytystään Reunanen pelasi TPS:ssä 45 ottelua tehopistein 6+18=24.
TPS tiedotti tiistaina, että Reunanen siirtyy loppukaudeksi Sveitsin liigassa pelaavaan HC Ajoieen.
– Tämä on tietenkin pettymys ja harmillinen tilanne, ettei kaikki mennyt suunnitelmien mukaan – aina asiat eivät mene toivotulla tavalla, ja urheilussa tulee joskus eteen tällaisia tilanteita. Toivon kuitenkin seuralle ja joukkueelle pelkkää hyvää jatkoon – kopissa on huipputyyppejä, joiden kanssa on ollut hienoa tehdä töitä. Omasta puolestani iso kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta, se on merkinnyt minulle paljon, Reunanen totesi seuran tiedotteessa.
TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi ei myöskään kommentoinut mitään hyllytykseen liittyvää.
– Hyvän alkukauden jälkeen Taren rooli ei ole toteutunut toivotulla tavalla, ja viime aikoina tilanne on ollut haastava sekä pelaajalle että seuralle. Tässä vaiheessa kautta näemme, että tämä ratkaisu palvelee parhaiten molempia osapuolia. On hienoa, että Tare saa mahdollisuuden jatkaa kauttaan kovatasoisessa eurooppalaisessa huippusarjassa, ja toivotamme hänelle onnea loppukauteen, Suoraniemi sanoo.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!