HIFK kävi toisessa Liiga-seurassa ryöstöretkellä!
HIFK on nimennyt Timo Elon seuran uudeksi kehitysjohtajaksi, seura tiedotti perjantaina.
59-vuotias Elo siirtyy tehtävään Rauman Lukosta, jossa hän on toiminut viimeiset kahdeksan vuotta junioriurheilujohtajana. Hän aloittaa tehtävissään 1. toukokuuta.
Seuran mukaan Elo tekee tehtävässään tiivistä yhteistyötä urheilujohdon ja valmennuksen kanssa, jotta seuran urheilutoiminta tukee HIFK strategiaa ja arvoja kaikilla tasoilla. Hänen vastuullaan ovat erityisesti juniorisopimukset, kilpaurheilun pelaajapolun kehittäminen sekä U18- ja U20-ikäluokkien valmennustoiminnan kehittäminen.
HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen on kritisoinut kauden aikana julkisesti seuran junioritoimintaa. Elo tunnetaan juuri hyvästä työstään juniorijohtamisen puolella.
HIFK toimitusjohtaja Ilkka Kortesluoma pitää nimitystä merkittävänä vahvistuksena seuralle.
– Timo tuo mukanaan vahvaa kokemusta suomalaisesta jääkiekosta sekä pelaajakehityksestä. Hänen näkemyksensä pitkäjänteisestä urheilutoiminnan rakentamisesta ja pelaajapolun kehittämisestä tukee erinomaisesti HIFK strategiaa. Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme hänet mukaan vahvistamaan organisaatiotamme, Kortesluoma sanoo tiedotteessa.
Elo työskenteli Lukossa valmennustehtävissä vuosina 2002–2013, joista kuusi kautta U20-joukkueen päävalmentajana ja neljä kautta edustusjoukkueen apuvalmentajana. Vuosina 2014–2017 hän valmensi Tampereen Tapparassa, jossa hän johti kaksi kautta U20-joukkuetta ja työskenteli viimeisellä kaudella myös SM-liigajoukkueen valmennuksessa.
Seura kertoi samalla, ettei marraskuussa potkut saaneen ex-urheilujohtaja Janne Pesosen seuraajaa ole vielä valittu.
– Urheilujohtajan rekrytointiprosessi on hyvässä vauhdissa. Oikean henkilön kiinnittäminen on kuitenkin seuralle aikataulua tärkeämpää, Kortesluoma linjaa tiedotteessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksi Saarela siirtyy kilpailijan riveihin – paljasti syyn
- TPS uudistuu: NHL-legenda ulos!
- Lähde: Tappara-puolustaja jättää Liigan – tässä seuraava osoite
- SaiPan kokoonpanossa iso myllerrys – supertähti sivuun!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran
- Lähde: Valtteri Puustinen palaa Eurooppaan – tässä uusi seura!
- Suomalaislupaus nostettiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus solmi testisopimuksen – AHL kutsuu
- USA:lle jättimäinen menetys: NHL-tähti leikkaukseen – MM-kisat sivu suun
- IL: HIFK:lta jättikaappaus – haaviin Olli Jokisen luottomies
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Tyly ilmoitus SHL-seuralta: Kolme Leijonat-pelaajaa ulos
- Vaasan Sport vahvistuu: pistelinko haaviin
- Leijonien MM-leiriryhmä julki
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!
- Lukon jättänyt kanadalaispuolustaja löysi uuden seuran