Lauri Marjamäki: yllätyspesti!
Sveitsiläisseura EV Zug on nimittänyt suomalaisen Lauri Marjamäen, 48, uudeksi päävalmentajakseen. Marjamäki siirtyy tehtävään EHC Klotenista ja aloittaa työnsä 1. toukokuuta 2026. Hänen sopimuksensa EVZ:n kanssa ulottuu kevääseen 2028 saakka.
Marjamäki ehti toimia Klotenin päävalmentajana kahden kauden ajan ja johdatti joukkueen pudotuspeleihin ensimmäisellä kaudellaan. Ennen Sveitsiin siirtymistään hän on valmentanut muun muassa Suomen A-maajoukkuetta vuosina 2016–2018 sekä SM-liigassa Kärppiä ja Jokereita, voittaen urallaan kaksi Suomen mestaruutta.
EV Zugin toimitusjohtaja Patrick Lengwiler perusteli valintaa seuran tiedotteessa:
– Marjamäki on työskennellyt nuorten pelaajien kanssa monissa valmennuspaikoissa ja pelannut menestyksekästä jääkiekkoa. Viemme yhdessä EVZ:n ensimmäistä joukkuetta eteenpäin ja lähemmäs liigan kärkeä tulevina vuosina.
Myös Marjamäki itse kommentoi siirtoa innostuneena:
– Olen erittäin innoissani tästä uudesta haasteesta EVZ:ssä. Näen seurassa paljon potentiaalia. Meillä on paljon työtä edessä ja tartumme siihen yhdessä.
Marjamäen siirtoa Zugiin voi pitää melkoisen yllättävänä, sillä hän allekirjoitti Klotenin kanssa vuoteen 2027 ulottuvan jatkosopimuksen viime syksynä. Suomalaisluotsin siirrosta kilpailijan leiriin ei ole ollut mitään viitteitä kauden aikana.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!