Näin Sofia Virta kommentoi lähtöään TPS:stä
TPS kertoi tiistaina, että Sofia Virta ei jatka HC TPS Turku Oy:n hallituksessa.
Virta nousi kohun keskelle maanantaina, kun hän jakoi Facebookissa TPS:n Veli-Matti Savinaista kritisoivan kolumnin. Savinainen kieltäytyi käyttämästä pride-paitaa lauantain teemaottelussa.
Virta kommentoi eroaan TPS:n hallituksesta Instagramissa.
– Tasa-arvo, oikeus olla vapaasti oma itsensä, kuuluu myös urheiluun. Me tiedämme, että meillä on vielä valtavasti töitä tehtävänä sen eteen, että myös urheilumaailmassa jokainen voisi olla turvassa sukupuolestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta.
– Valitettavasti tämä työ on tehty hyvin vaikeaksi. Näemme sen maailmalla, jossa vähemmistöihin kuuluvia urheilijoita ja heidän oikeuksiaan sorretaan.
– Jokaisen on voitava harrastaa, urheilla ja elää omana itsenään turvallisessa ja aidosti yhdenvertaisessa ympäristössä. Siksi lähdin myös aikanaan mukaan TPS:n hallitukseen ja olen ylpeä siitä työstä, mitä TPS:ssä on SM-liigatasolla yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen jo pitkään tehty, vaikka se ei ole helppoa.
Virta kertoo jättäneensä tänään eropyynnön TPS:n hallituksesta. Eron syynä ovat viime päivien tapahtumat.
– Toivon joukkueelle menestystä loppukauteen sekä seuralle rohkeutta jatkaa tärkeää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä urheilussa myös tulevaisuudessa. Tässä ajassa se on ehkä tärkeämpää kuin koskaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus

- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa