Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
Puolustaja Joonas Lyytinen, 30, jättää Leksands IF:n kuluvan kauden jälkeen.
Leksandin kausi päättyi tappioon putoamiskarsinnoissa HV71:ää vastaan, joten seura pelaa ensi kaudella HockeyAllsvenskanissa.
Leksands IF tiedotti verkkosivuillaan, että Lyytisen lisäksi seurasta lähtevät Anton Johansson, Peter Cehlárik, Stefan Milosevic, Filip Larsson, Gabriel Fortier sekä apuvalmentaja David Printz.
– Olemme kiitollisia kaikesta siitä, mitä nämä pelaajat ja valmentajat ovat antaneet Leksands IF:lle. Kaikki ovat omalla tavallaan jättäneet jälkensä seuraan ja osoittaneet suurta sitoutumista niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Toivotamme kaikille onnea uran jatkoon, sanoo urheilutoimenjohtaja Jesper Ollas.
Savon Sanomat uutisoi maaliskuussa, että Lyytinen olisi palaamassa ensi kaudeksi kasvattiseuraansa KalPaan. Hän pelasi edellisen kerran KalPassa kaudella 2016-17.
Lyytinen pelasi Liigassa HIFK:ssa vuosina 2019–2023, mutta toistuvat loukkaantumiset johtivat sopimuksen purkamiseen. Ruotsissa Lyytinen on pelannut Leksandsin lisäksi myös Timrå IK:ssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- SaiPa: iso menetys!
- Ilves: radikaali veto!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa