Ilves on saamassa tutun vahvistuksen ensi kaudeksi. Expressenin tietojen mukaan Pohjois-Amerikassa viime vuodet pelannut ruotsalaispuolustaja Leo Lööf on palaamassa Ilvekseen ensi kaudeksi.

Lööf, 23, on St. Louis Bluesin 3. kierroksen varaus vuodelta 2020. Hän on pelannut kolme kautta seuran farmijoukkue Springfield Thunderbirdsissä. Kuluvalla kaudella Lööf on viimeistellyt 46 otteluun pisteet 2+4.

NHL-otteluita Lööf ei ole urallaan päässyt pelaamaan. AHL:ssä pelejä on kertynyt yhteensä 167. Lööfin sopimus St. Louis Bluesin kanssa päättyy tähän kauteen.

Ennen NHL-sopimuksen tekemistään Lööf edusti Ilvestä kausilla 2021-23. Kahden kauden aikana hän pelasi Liigassa yhteensä 103 runkosarjaottelua (8+18=26) sekä 22 pudotuspeliä (1+4). Lööf voitti Ilveksessä pronssia molemmilla kausillaan.

LUE MYÖS: