HIFK teki huippuhankinnan – Haaviin Ässien tähti
HIFK on vahvistanut puolustustaan kovalla suomalaisnimellä. Seura tiedotti maanantaina kaksivuotisesta sopimuksesta Kasper Puution, 23, kanssa.
Liigassa 271 runkosarjaottelua pelannut ja 28+58 = 86 tehopistettä näissä otteluissa merkkauttanut Puutio kuului kuluneella kaudella Ässien kapteenistoon ja keräsi 48 runkosarjapelissä tehot 5+17=22.
Puutio kiinnitti HIFK:n päävalmentaja Olli Jokisen huomion jo vuosia sitten.
– Siinä mielessä tuttu pelaaja, että olemme seuranneet hänen uraansa jo viiden vuoden ajan. Yritimme aikoinaan saada häntä jo Mikkeliin, mutta silloin sopimus meni ohi. Hienoa, että saatiin mies nyt tänne, Jokinen iloitsee seuran tiedotteessa.
– Puutio on nuori, urallaan eteen päin menevä pelaaja. Hän on ottanut valtavasti steppejä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Ison potentiaalin omaava puolustaja, joka haluaa edetä urallaan.
– Nuorella pelaajalla on varmasti vielä kehitettävää. Hän on hyvä ylivoimapelaaja ja tuo meille liikettä ja vauhtia peliin. Isoimmat vahvuudet ovat nimenomaan kiekollisessa pelissä ja avauspelissä, Jokinen listaa.
Kahden kauden ajan Ässiä edustanut Puutio on edustanut Liigassa lisäksi Kärppiä, KalPaa ja Pelicansia.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TPS:n uusittu kapteenisto selvillä – kultaleijona johtaa turkulaisnippua
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- Lähde: Suomalaishyökkääjä joutui ulos Dallasista – uusi osoite selviämässä
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Tässä on Kärppien uusi kapteeni – kultaleijona korvaa seuraikonin!
- Liigaan palaava Jokerit: tässä on uusi kapteeni!
- Kasimir Kaskisuo jättää Suomen kaukalot – tässä miehen uusi joukkue
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Eemil Vinni lähtee Pohjois-Amerikkaan – tässä uusi seura