Nyt se on varmaa: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan – kahden vuoden sopimus
Oulun Kärpät iski maanantaina tiskiin nimekkään hankinnan, kun se tiedotti kaksivuotisesta sopimuksesta Eetu Koivistoisen, 30, kanssa. Hyökkääjätähti palaa Suomeen kahden SHL-kauden jälkeen.
Koivistoinen muistetaan Liigasta tehokkaana pistetykkinä. Erityisesti kausi 2020–21 Rauman Lukossa jäi mieleen Koivistoisen iskettyä uransa ennätyslukemat 24+20=44. Ruotsissa tie vei Luleå HFn riveihin, jossa mies juhli viime keväänä SHL:n mestaruutta.
Kärppien urheilujohtaja Kimmo Kapanen näkee tuoreen hankinnan merkityksen isona koko ensi kauden kannalta.
– Eetu tuo meille laatua, kokemusta ja johtajuutta. Hän on monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy tekemään tulosta, mutta myös kantamaan vastuuta joukkueen pelaamisesta molempiin suuntiin. Hän tuo mukanaan menestymisen kulttuuria sekä vaatimustasoa arkeen, Kapanen kuvailee seuran kotisivuilla.
Koivistoisen kulunut kausi SHL:ssä jäi tehojen valossa vaisummaksi: 50 runkosarjapeliä toivat pisteet 5+6=11. Pudotuspeleissä Koivistoinen iski 14 ottelussa neljä maalia.
Liigassa hyökkääjä on nähty aiemmin Lukon lisäksi myös HIFK:ssa, jossa Koivistoinen pelasi kolme kautta ennen siirtoaan Ruotsiin.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa

- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa