Kari Jalonen: suora vaatimus Tapparan pelaajille
Tapparan päävalmentaja Kari Jalonen antoi joukkueelleen suoraa palautetta perjantain Lukko-tappion jälkeen. Kokenut luotsi odottaa pelaajiltaan selvää parannusta erityisesti asenteeseen.
Tapparan neljän ottelun mittainen voittoputki tuli päätökseensä, kun Lukko haki Tampereelta täydet pisteet 2–1-voitolla. Jalonen ei ollut tyytyväinen joukkueensa pelaamiseen, vaikka puolustuspeli saikin häneltä kiitosta.
– Kyllä meillä jäi paljon asioista kysymysmerkkejä tuohon kuuteenkymmeneen minuuttiin. Kaiken kaikkiaan jouduttiin aika paljon olemaan omalla alueella. Puolustimme ihan mallikkaasti ja isolla sydämellä, mutta vastaavasti toisessa päässä hyökkäyspeli jäi meillä kyllä tänään kotipelissä vajaaksi. Ei pystytty oikein luomaan huippupaikkoja, Jalonen kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Jalonen nosti esiin myös Tapparan puutteet kaksinkamppailuissa. Hänen mukaansa Lukko onnistui vaikeuttamaan tamperelaisten hyökkäyspelaamista, eikä kotijoukkue kyennyt pitämään kiekkoa riittävän hyvin hallussaan.
– Myös tahtopuolella Lukko otti meiltä ilmoja pois, kun tultiin alueelle. Olisi pitänyt pystyä kamppailemaan kovempaan ja pysyä kiekossa, mutta ei vain oikein löytynyt syvyyttäkään joukkueesta.
Tapparalla oli takanaan tiistainen CHL-vierasottelu Puolassa, mutta Jalonen ei halunnut vedota otteluruuhkaan joukkueensa vaisun esityksen selityksenä.
Uusi mahdollisuus tulee nopeasti, sillä Tappara matkustaa jo lauantaina Jukurien vieraaksi Mikkeliin. Jalonen teki selväksi, millaista muutosta hän odottaa joukkueeltaan ennen seuraavaa kamppailua.
– Vuorokauden aikana pitää asenne muuttua. Sillä saadaan hyökkäyspeli kuntoon, Jalonen painotti.
LUE MYÖS:
- TPS:lle surkea uutinen – ykkösketjun tähti sivuun
- Kari Jalonen: suora vaatimus Tapparan pelaajille
- Lähde: Nuorten Leijonien hopeamitalisti ulos Liiga-seurasta – tässä uusi osoite
- Jesse Puljujärvi: jättimäinen sopimusuutinen!
- Jokerit koki jälleen tappion – Ilves tippui sarjakärjen paikalta
- IL: Jonne Virtasen ensi kauden työpaikka alkaa olla selvillä
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Ottelut, tulokset liput, tv ja Leijonien joukkue
- Tähtipakki myyntiin? SHL-seuralla istuu katsomossa kaksi kovapalkkaista pelimiestä
- Jokerit mylläsi hyökkäysketjujaan – tähtihyökkääjä sivuun ykkösnyrkistä
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Jesse Puljujärvi: jättimäinen sopimusuutinen!
- IL: Jonne Virtasen ensi kauden työpaikka alkaa olla selvillä
- Tähtipakki myyntiin? SHL-seuralla istuu katsomossa kaksi kovapalkkaista pelimiestä
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- Jokerit koki jälleen tappion – Ilves tippui sarjakärjen paikalta
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Jokerit mylläsi hyökkäysketjujaan – tähtihyökkääjä sivuun ykkösnyrkistä