Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
Buffalo Sabresin Ukko-Pekka Luukkosen nimi on noussut jälleen siirtohuhuihin NHL:ssä. New York Rangers kartoittaa parhaillaan maalivahtimarkkinoita, ja suomalaisvahti saattaa olla yksi seuran tarkkailemista vaihtoehdoista.
Sisäpiiritoimittaja Elliotte Friedman kertoi torstain 32 Thoughts -podcastissa Rangersin maalivahtitarkkailijan Scott Clemmensenin seuranneen tiistaina Buffalo Sabresin ja Montreal Canadiensin kohtaamista. Friedman arvioi tarkkailun kohdistuneen juuri Luukkoseen.
– Oletan hänen olleen katsomassa Luukkosta. Katsotaan, mitä siellä tapahtuu, Friedman totesi.
Rangersin maalivahtiosasto meni uusiksi Igor Shestjorkinin kauden päättäneen polvivamman vuoksi. Kun myös kakkosmies Joonas Korpisalo on parhaillaan loukkaantuneena, selvittää seura korvaavia vaihtoehtoja tolppien väliin.
Kiireiseen ratkaisuun Rangersilla ei kuitenkaan ole välttämättä tarvetta. Torjuntavastuuta kärkikaksikon loukkaannuttua saanut Dylan Garand on pelannut Rangersin maalilla vakuuttavasti, ja Friedmanin mukaan nuoren maalivahdin onnistumiset ovatkin ostaneet seurajohdolle aikaa markkinoiden tutkimiseen.
LUE MYÖS:
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- Kultaleijona kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen nopea käänne
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Kultaleijonan seurajahti päättyi – uusi osoite löytyi Saksasta
- Kärpät varmisti puolustajansa jatkon – seurapomo iloitsee: ”Paljon potentiaalia”
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Liigan supertähti vajosi sivurooliin – Karri Kiveltä karu ehdotus MTV:llä: ”Ottaako vastaan?”
- Se oli siinä – Jokerien mestarihyökkääjän sopimus purettu!
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”