IS: Leijonat-pelaajan MM-unelma murskaksi – Antti Pennaselta lohduttomat sanat
Leijonien hyökkääjän Aku Rädyn unelma MM-kisoista sai kovan iskun torstaina Ruotsin EHT-turnauksessa.
24-vuotias Räty loukkasi jalkansa jo ensimmäisessä erässä Suomen ja Ruotsin välisessä ottelussa Ängelholmissa. Hän pelasi ykkösketjussa yhdessä Aleksander Barkovin kanssa, mutta joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen vuoksi.
Räty ontui vaihtopenkille ja suuntasi sen jälkeen pukukoppiin. Hän ei enää palannut kaukaloon. Suomi voitti ottelun maalein 5–1.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen vahvisti pelin jälkeen Ilta-Sanomille, että Rädyn tilanne näyttää pahalta MM-kisojen kannalta.
– Näyttäisi siltä, että hän on ulkona [kisoista], Pennanen sanoi IS:n mukaan.
Räty oli lähellä uransa ensimmäisiä miesten arvokisoja. Hän esiintyi vakuuttavasti koko MM-leirityksen ajan sekä Ruotsin EHT-turnauksessa.
Pennanen kertoi haluavansa tukea pettynyttä hyökkääjää vaikeassa tilanteessa.
– Haluan, että pelaaja tulee nähdyksi ja kuulluksi. Mihin se keskustelu siitä menee – en tiedä. Kovasti koetan tukea häntä. Hän pelasi hienon kevään ja saa varmasti vielä jossain kohtaa mahdollisuuden, Pennanen sanoo.
Rädyn pikkuveli Aatu Räty on puolestaan vahvasti ehdolla Leijonien MM-joukkueeseen. Veljekset olisivat olleet ensimmäistä kertaa mukana samassa Leijonien arvokisaryhmässä.
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan

- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!