Nyt pamahti jälleen – NHL:ssä nähty maalivahti Jokereihin!
Helsingin Jokerit on solminut yksivuotisen sopimuksen ruotsalaismaalivahti Olle Eriksson Ekin, 26, kanssa.
Färjestadin juniorimyllyn kautta kasvanut Eriksson Ek siirtyy Helsinkiin Björklövenistä, jossa hänen kautensa päättyi nousujuhliin Allsvenskanista SHL:ään. Ruotsalaisvahti oli tärkeässä roolissa joukkueensa menestyksessä ja pelasi runkosarjassa 25 ottelua torjuntaprosentilla 92,1.
Aiemmalta uralta löytyy kokemusta myös Pohjois-Amerikasta, missä hän edusti Anaheim Ducksin organisaatiota AHL:ssä useamman kauden ajan. Lisäksi hänelle on kertynyt yksi NHL-ottelu.
– Ollaa voisi kuvailla moderniksi ja peittäväksi maalivahdiksi. Hän on erinomaisessa iässä oleva maalivahti, joka luo meille hyvää kilpailua myös maalivahtiosastolle. Olemuksellaan hän tuo rauhallisuutta koko joukkueen puolustuspelaamiseen, Jokerien urheilutoimenjohtaja Olli-Pekka Yrjänheikki kuvailee uutta hankintaa tiedotteessa.
Myös Eriksson Ek itse odottaa siirtoa innolla ja näkee Suomen uudenlaisena haasteena urallaan.
– Rakastan jääkiekkoa, ja tämä on maailman paras ammatti. Pyrin myös näyttämään, että nautin siitä. Odotukset ensi kaudelle ovat kovat, onhan kyseessä uusi sarja. Alku tulee varmasti olemaan haastava, mutta en malta päästä pelaamaan fanien eteen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jori Lehterä HIFK:n suuri kysymysmerkki – Ismo Lehkonen näkee selvän vaaran
- Jokerien Liiga-paluu saa ikävän käänteen – tässä illan ketjut
- Liiga-avauksen alla tärähti – neljä sääntömuutosta!
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- MTV: Liigan playoffit uusiksi – tuttu systeemi tekemässä paluun
- MTV: Liigaan iso sääntöuudistus juuri ennen kauden alkua
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!