Näkökulma: Karu näky MM-kisojen päänäyttämöllä
ZÜRICH. Tiistaina MM-kisojen A-lohkossa nähdään mielenkiintoinen kamppailu Latvian ja Itävallan välillä. Vaikka joukkueet eivät vilise tähtipelaajia, ovat molemmat maat pelanneet tähän mennessä vahvan turnauksen ja voivat jopa taistella tänä keväänä mitaleista.
Paikan päällä Zürichin Swiss Life Arenassa on suuri määrä sekä Itävallan että Latvian faneja. Tunnelmaltaan ottelu on yksi kisojen parhaista matseista, jossa Sveitsi ei pelaa.
Erikoista on kuitenkin se, että kalliimmat pääkatsomot kumisevat tyhjinä. Äänekkäät fanit ovat keskittyneet hallin halvemmille paikoille päätyihin ja kulmiin. Ottelun lippujen hinnoittelu on selvästi epäonnistunut pahemman kerran.
Zürich on yksi maailman kalleimmista kaupungeista ja joidenkin lähteiden mukaan jopa kallein. Tämä näkyy myös MM-lippujen hinnoissa.
Esimerkiksi Latvian ja Suomen peliin lipun saa halvimmillaan 81,80 Sveitsin frangilla. Summa vastaa noin 88 euroa. Liput pääkatsomoon kustantavat 122,90 Sveitsin frangia, eli noin 134 euroa.
Liian kalliit liput ovat hyvä tapa suitsia kiinnostusta Latvian ja Itävallan kaltaisissa nousevissa kiekkomaissa.
LUE MYÖS: Näin katsot Leijonien ja kaikkien muiden maiden MM-ottelut ilmaiseksi
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan olympiavoittajalle ja Dallas Starsin ikonille uusi NHL-sopimus
- SaiPan tehopakki lähtee Italiaan
- SHL-hyökkääjä siirtyy SM-liigaan
- Eeli Tolvanen hakee pitkää NHL-sopimusta – ”Paljon kiinnostusta”
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- SM-liigan järjestämisessä havaittiin kilpailua rajoittaneita ongelmia – tutkinta päätökseen
- Huhut kiihtyvät! Urheilucast: Pekka Jormakka palaamassa tuttuun seuraan
- Entinen Liiga-kapteeni Miika Roine: ensi kauden seura selvillä
- Suomen NHL-maalivahdille sopimus!
- Leijonien MM- ja olympiapakki Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Ville Heinola: uusi NHL-seura!
- Nyt tapahtui käänne: Uusi NHL-seura kiinnostui Patrik Laineesta
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- Venäläislegenda Aleksandr Ovetškinin, 40, uran jatkosta tuli ratkaisu
- Ilveksellä edessä uudet ajat – seurapomo lähtee
- Ratkaisu tuli nopeasti – Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi!