Tämä Leijonat-pelaaja väistää Mikael Granlundia: ”Pitää asennoitua oikein”
ZÜRICH. Leijonien valmennus pisti isolla kädellä ketjuja uusiksi keskiviikon harjoituksissa. Kolmosketjussa viilettänyt Janne Kuokkanen sai huonoja uutisia, kun hänet tiputettiin 13. hyökkääjäksi.
SHL:ssä Kuokkanen iski tällä kaudella 48 otteluun hurjat 45 pistettä. MM-kisoissa hän on kerännyt kolmeen ensimmäiseen otteluun tehot 1+1.
Kuokkanen itse ei hetkahtanut uutisesta roolin pienentymisestä.
– Meillä on helvetin hyvä nippu täällä kasassa. Olen iloinen, että oon päässyt mukaan tänne ja otan jokaisen roolin vastaan. Kaikki on voitto, Kuokkanen kertoo Leijonat.comin haastattelussa.
Omaan peliinsä Kuokkanen on tyytyväinen, mutta riemunkiljahduksia se ei aiheuta.
– Ihan ok. On ollut hyviä vaiheita ja välillä huonoja vaiheita.
Kuokkanen sanoo, että pudotus 13. hyökkääjäksi tuo mukanaan näyttämisen halua.
– Aina haluaisi pelata mahdollisimman paljon ja mahdollisimman isossa roolissa. Kolmastoista hyökkääjä on totta kai pienempi rooli ja välillä ei pelaa yhtään vaihtoa. Siihen pitää asennoitua oikein, ja näyttää, kun tulee paikka, että on valmiina.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus