MM-jättisensaatio kariutui viime hetkellä – Kanada kiri voittoon Norjaa vastaan
Jääkiekon MM-kisojen pikkumaihin lukeutuva Norja oli lähellä vastata turnauksen tähän asti suurimmasta yllätyksestä torstaina Kanadaa vastaan kaatuen lopulta vasta jatkoajalla lukemin 5-6.
Turnauksessa aiemmin jo Slovenian ja Italian kaatanut Norja aloitti ottelun ylimielistä Kanadan NHL-tähtisikermää vastaan vahvasti karaten reilussa 11 minuutissa jo 2-0-karkumatkalle. Kanada tuli erän lopulla tasoihin kahdella Mark Scheifelen maalilla.
Toisen erän alussa Norja siirtyi jälleen johtoon, nyt nuoren Noah Steenin ylivoimamaalilla. Kanadan Gabe Vilardi tasoitti pelin toisen erän puolivälin jälkeen Scheifelen esityöstä ylivoimalla.
Kolmannen erän alku lupaili Kanadalle hyvää, kun Dylan Cozens siirsi alivoimalla Kanadan ensimmäistä kertaa johtoon, kun erää oli pelattu vasta 34 sekuntia. Norja ei tästä lannistunut, vaan se nousi Liigastakin tutun Christian Kasastulin sekä vasta 18-vuotiaan TInus Koblarin maaleilla 5-4-johtoon.
Kanada haki kolmannen erän lopulla tasoitusta ilman maalivahtia, ja sen rynnistys tuottikin lopulta tulosta, kun Ryan O’Reillyn onnistui tasoittaa peli 5-5:een vain 1.39 ennen erän päätöstä.
Ottelun voittajaa haettiin lopulta jatkoajalla, eikä ratkaisua tarvinnut kolmella kolmea vastaan odottaa pitkään. Jatkoaikaa ehdittiin pelata vain 29 sekuntia , kun Kanadan kolmikko sahasi Norjan vastaavan täysin solmuun ja Evan Bouchard tarjoili kiekon takatolpalle, josta Scheifele naulasi illan kolmannella maalillaan Kanadalle 6-5-voiton.
Kanadalle jatkoajalle venyneestä ottelusta koitunut yhden pisteen menetys oli turnauksen ensimmäinen, kun se ei onnistunut raapimaan täyttä kolmen pisteen voittoa. Norja puolestaan on kerännyt ensimmäisistä neljästä ottelustaan jo seitsemän pistettä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jori Lehterä HIFK:n suuri kysymysmerkki – Ismo Lehkonen näkee selvän vaaran
- Jokerien Liiga-paluu saa ikävän käänteen – tässä illan ketjut
- Liiga-avauksen alla tärähti – neljä sääntömuutosta!
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- MTV: Liigan playoffit uusiksi – tuttu systeemi tekemässä paluun
- MTV: Liigaan iso sääntöuudistus juuri ennen kauden alkua
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa