MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
Sveitsi jatkoi lauantaina murskaavia esityksiään jääkiekon MM-kisoissa moukaroimalla Unkarin helteisessä Zürichissa. Kanadan ja Suomen ohella turnauksen suurimpiin mestarisuosikkeihin lukeutuva Sveitsi voitti ottelun lopulta lukemin 9–0.
Ottelun suurimmaksi hahmoksi nousi kisaisäntien tähtipuolustaja Roman Josi, joka teki samalla MM-historiaa. Nashville Predatorsin supertähti takoi hattutempun uskomattomaan aikaan 4 minuuttia ja 45 sekuntia.
Kyseessä on kaikkien aikojen nopein hattutemppu jääkiekon MM-kisoissa. Josi keräsi ottelussa lisäksi kaksi syöttöpistettä.
Sveitsin hyökkäyspeli pyörii muutenkin pelottavan kovalla tasolla. Maan entinen NHL-tähti Sven Andrighetto keräsi tehot 1+4 ja mies johtaakin nyt turnauksen pistepörssiä kuuden ottelun tehoillaan 4+9=13..
Sveitsi on lauantain jälkeen voittanut kaikki kuusi alkusarjaotteluaan ja marssii MM-kisoissa vakuuttavassa vireessä. A-lohkon voitto ratkeaa tiistaina, kun isännät kohtaavat alkusarjan päätöskamppailussaan Suomen.
Leijonilla on ennen alkusarjan tärkeintä ottelua ohjelmassa vielä sunnuntain iltapeli Itävaltaa vastaan. Itävalta aloitti turnauksen kolmella voitolla, mutta joutui Sveitsin käsittelyssä täydellisen nöyryytyksen uhriksi keskiviikkona. Sveitsi voitti ottelun Unkari-ottelun tavoin maalein 9-0.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan