Leijonat-kaksikko nimesi Sveitsin vaarallisimmat tähdet – ”Poikkeuksellisen hyvä”
ZÜRICH. Leijonien MM-kisojen tiistai-illan vastustaja Sveitsi vilisee tähtinimiä niin NHL:stä kuin Sveitsin omasta liigastakin. Alkusarjan kuudessa ottelussaan 35 kertaa vastustajan maaliverkkoja pöllyttäneen joukkueen tehomiehinä turnauksessa ovat kunnostautuneet ennen kaikkea pistepörssiä tehoin 4+9=13 johtava Sven Andrighetto sekä tehot 3+7=10 takonut Denis Malgin.
Leijonien nelosketjun duunarihyökkääjä, Sveitsissä itsekin ammatikseen pelaava Waltteri Merelä korostaa Zürich Lionsin kaksikon hyökkäyspään uhkaa tiistain ottelussa.
– Zürichin kaksikko Andrighetto ja Malgin on saanut aika monta kertaa meitä vastaan pelata. Ihan NHL-tason pelaajia. Varsinkin Malgin on poikkeuksellisen hyvä luistelija ja pelintekijä, Merelä kuvaili Leijonat.comille antamassaan haastattelussa.
– Jos ajattelee Sveitsin liigan pelaajia, niin he on kyllä ihan kärkitasoa, ja myös Euroopan tasolla ihan parhaita pelaajia, Merelä jatkaa.
Sveitsin kirkkain NHL-tähti Roman Josi puolestaan on Leijonien maalivahti Justus Annuselle tuttu mies Nashville Predatorsista. Annusen mukaan jo kymmenettä MM-turnaustaan pelaava sveitsiläisikoni on syytä ottaa erityisvartiointiin tiistaina.
– Se on aina valmiina tukemaan hyökkäyksiä. Mahtava luistelija ja tosi kiekollinen puolustaja. Loistava laukaus. On oltava hereillä sen kanssa, eikä pidä päästää sitä ylivoimahyökkäyksiin mukaan, Annunen kuvaili seurajoukkuekapteeniaan maanantaisten jääharjoitusten jälkeen.
Leijonien ja Sveitsin välinen huippuottelu pelataan Zürichissä tiistaina kello 21.20.
LUE MYÖS:
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- Liiga-tähti takoi hattutempun AHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- IL: HIFK löytämässä maalivahtivahvistuksen Ruotsista
- Atte Ohtamaan ura jatkuu! Siirtyy yllättävään Liiga-seuraan
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Kultaleijona sai kutsun NHL:ään
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Urheilucast: NHL-statuksen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: HIFK teki kaappauksen Ruotsista – NHL:stä tuttu suomalainen haaviin