Tämä asia MM-kisoissa sai Matthew Tkachukin haukkomaan henkeään – ”Epätodellinen”
ZÜRICH. Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkue pelastui täydelliseltä katastrofilta MM-kisoissa tiistaina, kun hallitseva maailmanmestari kaatoi kohtalonottelussaan Itävallan maalein 4–1 ja raivasi tiensä rimaa hipoen kahdeksan parhaan joukkoon.
Samalla Itävallan hieno turnaus päättyi karulla tavalla niukkaan karsiutumiseen pudotuspeleistä.
Puolivälierissä USA:ta odottaa todellinen jättihaaste, sillä vastaan asettuu B-lohkon voittanut Kanada. Yhdysvaltalaisten ykköstähti Matthew Tkachuk ei kuitenkaan suostu puhumaan helmikuun olympiafinaalin uusinnasta.
– Joukkueissa on paljon eri pelaajia. Lähdemme ehdottomasti otteluun altavastaajina ja aiomme vain nauttia asetelmasta. Meidän on oltava parhaimmillanne, mutta kyseessä on kuitenkin yksittäinen ottelu, Tkachuk muistutti Zürichin areenan käytävällä ottelun jälkeen.
Florida Panthersin tähtihyökkääjä on löytänyt MM-kisoista muutakin kuin hyvän vireen jäällä – nimittäin ihastuksen kisojen toiseen isäntäkaupunki Zürichiin.
– Rakastan sitä, kaupunki on epätodellinen. Minun on ehdottomasti tuotava perheeni tänne vielä jonakin päivänä. Ehdottomasti yksi kauneimmista ja parhaista paikoista, jossa olen koskaan käynyt, sähköpotkulaudalla pitkin kaupungin katuja huristeleva NHL-tähti ylisti.
Tkachuk paljasti käyttävänsä liikkumiseen kaupungissa mieluummin juuri sähköpotkulautaa kuin taksia. Nähtävyyksiä mies sanoo kolunneensa ahkerasti.
– Olen todellakin päristellyt menemään ympäriinsä. Kuljen mieluummin laudalla kuin taksilla. Olen skuuttaillut rannalle, ravintoloihin ja joka paikkaan. On ollut hauskaa, yhdysvaltalaistähti kertoi.
Tkachuk on ollut MM-kisoissa juuri niin tehokas kuin ennakkoon odotettiin. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja nakutti neljässä alkusarjaottelussa tehot 4+3=7.
LUE MYÖS:
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- Liiga-tähti takoi hattutempun AHL:ssä – nousi pörssikärkeen!
- IL: HIFK löytämässä maalivahtivahvistuksen Ruotsista
- Atte Ohtamaan ura jatkuu! Siirtyy yllättävään Liiga-seuraan
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Kultaleijona sai kutsun NHL:ään
- SaiPa sai surkeita uutisia – kahden pelaajan poissaolot pitkittyvät
- Urheilucast: NHL-statuksen puolustaja siirtyy Liigaan!
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Urheilucast: HIFK teki kaappauksen Ruotsista – NHL:stä tuttu suomalainen haaviin