Näkökulma: Leijonat iski Kanadan suurimpaan heikkouteen – ja tulosta tuli
Leijonien välieräottelu Kanadaa vastaan sai karun alun. Suomi iski ottelun avausmaalin, mutta Kanada oli hallitsevampi osapuoli ensimmäisessä erässä. Leijonat pelasi arasti, pelkäsi virheitä ja jäi kakkoseksi pelinopeudessa.
Toiseen erään päävalmentaja Antti Pennanen oli valmistanut Leijonat loistavasti. Suomi tuli erään kuin aseen piipusta. Kanada jäi totaalisesti telineisiin.
Kanadan suurin heikkous on puolustuskalusto. Leijonat iski tähän raivokkaasti kiinni ja pelasi hyökkäyksen toisensa perään suoraan maalille ja voitti kamppailut vastustajan maalin edessä. Nopeaan tahtiin Suomi iski maalin edestä kolme maalia.
Toisin sanottuna Leijonat pelasi juuri sillä tavalla, jolla Kanada olisi halunnut pelata. Suomi iski niin hirveän paineen Kanadan haavoittuvaiseen pakistoon, ettei joukkue päässyt millään omalta alueeltaan pois.
Toisen erän lopussa Leijonat johtaa ottelua 4-2. Varmaa on se, että Kanada tulee parantamaan kolmeen erään. Käsillä saattaa olla kiekkonäytelmä, josta puhutaan vielä vuosienkin päästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- HS: Patrik Laineelle jäi enää yksi vaihtoehto
- Toimittaja: Eeli Tolvasta viedään NHL:n mestarisuosikkiin – uusi kuvio
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”