Kyseenalainen ratkaisu: Liigasta tuttu MM-sankari matkalla KHL:ään
Kevään MM-kisojen suurimpiin sensaatiotarinoihin kuulunut Henrik Haukeland on tekemässä urallaan yllättävän – ja monien mielestä myös kyseenalaisen – ratkaisun.
Tshekkiläistoimittaja Vojtech Tumanin mukaan norjalaismaalivahti on solminut kaksivuotisen sopimuksen KHL-seura Traktor Tseljabinskin kanssa. Mikäli tieto pitää paikkansa, jättää 31-vuotias Haukeland taakseen Saksan DEL-liigan, jossa hän on torjunut viimeiset viisi kautta.
Siirto herättää huomiota myös siksi, että norjalaisvahdilla olisi tiettävästi vielä ensi kauden kattava sopimus DEL-seura Straubingin kanssa.
Haukelandin osakkeet nousivat keväällä rajusti, kun hän torjui Norjan sensaatiomaisesti MM-pronssille Sveitsissä pelatuissa maailmanmestaruuskisoissa.
Kokenut maalivahti oli yksi koko turnauksen parhaista pelaajista. Kahdeksassa ottelussa miehen torjuntaprosentti oli 93,8. Päästettyjen maalien keskiarvo jäi sekin komeaan lukemaan 1,74.
Suomalaisille kiekkofaneille norjalainen on tuttu myös Liigasta. Haukeland pelasi vuosina 2018–2020 ensin TPS:n ja sitten KooKoon maalilla ja torjui molemmissa kiekkoja yli 91 prosentin varmuudella.
- MM-kisamaalta ilmoitus – ei Venäjä-boikottia
- Norja on pudotettu tulevista MM-kisoista Venäjän tieltä
- Tässä ovat Leijonien kentälliset Ruotsi-otteluun
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”
- Suomen Stanley Cup -mestarit ällistyttävässä iskussa ennen reissua Helsinkiin
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Ilmaiseksi tv:ssä: Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Leijonat-tähti nousee kohisten NHL-seuran listoilla – ”Todella hyvää palautetta”