IL: NHL-veteraani lähti HIFK:sta – huippunimi ehdolla korvaajaksi!
HIFK on heittänyt verkot vesille uuden apuvalmentajan löytämiseksi ensi kaudeksi. Helsinkiläisseura etsii korvaajaa Olli Jokisen valmennustiimistä lähteneelle Toni Lydmanille.
HIFK tuleva urheilujohtaja Janne Laukkanen kertoi Iltalehdelle, että seura on käynyt läpi useita vaihtoehtoja viime viikkojen aikana.
– Olemme kartoittaneet ja haastatelleet kandidaatteja muutaman viikon. Alussa meillä oli pitkä lista nimiä, mutta se lyheni melko nopeasti, Laukkanen sanoi Iltalehdelle.
Laukkanen ei kuitenkaan paljastanut haastateltujen henkilöiden nimiä.
Iltalehden tietojen mukaan vahvasti HIFK apuvalmentajahaussa mukana on kokenut ruotsalaisnimi Anders ”Masken” Carlsson, 65.
Carlsson työskenteli viimeiset kolme kautta SHL-seura Brynäsin apuvalmentajana. Aiemmin hän on tehnyt pitkän uran muun muassa Leksandin ja Rögle BK general managerina sekä NHL-seura Colorado Avalanchen Euroopan kykyjenetsijänä.
Pelaajaurallaan Carlsson nähtiin Ruotsin pääsarjassa jo kaudella 1979–1980, ja New Jersey Devils varasi hänet vuoden 1986 NHL varaustilaisuudessa 66. vuorolla. Hän pelasi urallaan myös muutamia NHL-otteluita.
Ruotsin maajoukkueessa Carlsson edusti Tre Kronoria kuusissa MM-kisoissa. Hänen pelaajauransa päättyi kauden 2000–2001 jälkeen.
Suomalaisille kiekkofaneille Carlsson on tuttu kevään 1986 Moskovan MM-kisoista. Ruotsi nousi tuolloin dramaattisesti tasoihin Suomea vastaan, kun Carlsson iski Leijonien verkkoon kaksi maalia yhdeksän sekunnin sisällä ottelun viimeisellä peliminuutilla ja murskasi Suomen MM-mitalihaaveet.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”

- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa