Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
Tampereen Ilves julkisti tiistaina uusimman pelaajahankintansa. Se tiedotti solmineensa ensi kautta koskevan sopimuksen 26 NHL-ottelua urallaan pelanneen puolustaja Austin Strandin kanssa.
29-vuotias kanadalainen saapuu Tampereelle Vancouver Canucksin farmiseura Utica Cometsista, jossa 191-senttinen puolustaja pelasi menneellä kaudella 49 AHL-ottelua tehoin 4+12=16.
– Strand on meritoitunut ja kokenut puolustaja, joka tekee meistä joukkueena paremman. 29-vuotiaana hän pelaa ikänsä puolesta parhaita pelivuosiaan. Uskomme suomalaisen jääkiekon sopivan Austinille mainiosti ja olemme erittäin innoissamme, että hänen Eurooppa-uransa alkaa Ilveksessä, sanoo urheilujohtaja Timo Koskela.
– Austinin koon, liikkeen ja ulottuvuuden yhdistelmä mahdollistaa vakaan puolustuspelin, ja hyökkäyspelissä hän liikuttaa kiekkoa yksinkertaisen tehokkaasti joukkueen kannalta. Austin on käytettävissämme jo ensimmäisistä harjoitusotteluista lähtien, mikä on tärkeää, jotta sopeutuminen isompaan kaukaloon ja Liiga-kiekon arkeen pääsee alkamaan heti, Koskela jatkaa.
NHL:ssä oikealta laukova, 191-senttinen Strand on edustanut urallaan Los Angeles Kingsiä sekä Anaheim Ducksia.
- Nyt paljastui – tässä Leijonien uusi maalilaulu!
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- AL: Ilves teki kovan kiinnityksen ensi kauden joukkueeseensa!
- Lähde: Liiga-jumbo löysi uuden vahvistuksen – tehokas jenkkihyökkääjä haaviin
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos