Alex Lintuniemi palaa Liigaan – ”Maailmaa nähnyt peruspakki”
Alex Lintuniemi tekee paluun Liigaan viiden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Jukurit tiedotti torstaina solmineensa 30-vuotiaan puolustajan kanssa yksivuotisen sopimuksen.
Lintuniemi saapuu Mikkeliin Tshekin pääsarjasta, jossa hän pelasi viimeiset viisi kautta. Viime kaudella 192-senttinen ja yli satakiloinen puolustaja edusti BK Mladá Boleslavia. Hän pelasi 37 runkosarjaottelua ja keräsi niissä tehot 1+6=7.
Jukurien urheilutoimenjohtaja Mikko Hakkarainen uskoo kokeneen puolustajan tuovan joukkueeseen juuri sinne kaivattuja ominaisuuksia.
– Lintuniemi tuo Jukurien puolustukseen kokemusta ja kokoa. Kokenut ja maailmaa nähnyt peruspakki antaa hyvän ja helpon ykkössyötön ja omaa hyvät puolustuspään taidot. Alex on juuri sen tyyppinen puolustaja, jonka halusimme. Meillä oli hänen kaltaiselleen puolustajalle tarvetta, ja pelaaja halusi tulla juuri Mikkeliin, Hakkarainen sanoo seuran tiedotteessa.
Hakkaraisen mukaan Lintuniemen hankinnan myötä Jukurien ensi kauden joukkue on valmis.
Lintuniemi varattiin NHL:ään Los Angeles Kingsin toimesta vuoden 2014 varaustilaisuuden toisella kierroksella. NHL-debyytti jäi kuitenkin tekemättä.
Liigassa puolustaja on aiemmin pelannut yhteensä 44 ottelua Pelicansin ja JYPin riveissä.
LUE MYÖS:
- NHL-seuran suomalaislupauksesta tipahti surkea uutinen
- Expressen: Sami Niku vaihtaa seuraa – tässä uusi osoite
- Eetu Randelin: iso uutinen
- Kiekkoseura hakeutuu konkurssiin: ”Erittäin surullinen päivä”
- Liigasta tuttu hyökkääjä jättää Suomen kaukalot – Pohjois-Amerikka kutsuu
- TPS:n riveistä katosi yksi iso nimi – taustalla on karu käänne
- Pekka Jormakka: tässä on uusi seura
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Jokerit pisti hyökkääjät vaihtoon – yksi tulee, toinen lähtee
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!

- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Micke-Max Åsten: ura ohi!
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!