Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
Jukka Jalonen on liitetty spekulaatioissa Helsingin Jokereiden mahdolliseksi uudeksi päävalmentajaksi. Valmentajalegenda kertoo kuitenkin itse, ettei hän ole tällä hetkellä lähdössä valmentamaan Suomessa.
Jalonen kommentoi tilannetta Diilin kuvauksissa Ilta-Sanomille.
– Mähän oon ilmoittanut, etten Suomessa koutsaa. Kerhon neuvonantajahommissa on riittävästi tekemistä, Jalonen täräytti suoraan Ilta-Sanomille.
Jokereiden valmennustilanne on noussut esiin seuran hävittyä viisi ottelua peräkkäin. Tomek Valtosen asema päävalmentajana on samalla joutunut spekulaatioiden kohteeksi.
Jalonen toimii tällä kaudella HPK:n urheilutoiminnan neuvonantajana. Hän kuuluu seuran urheilujohtokomiteaan, jossa toimii myös hänen poikansa Jimi Jalonen pelaajakoordinaattorina.
Jalonen korostaa, ettei hän halua omalta osaltaan lisätä nykyisten Liiga-valmentajien ympärillä käytävää spekulaatiota.
– Mä oon koutsi, ja mielestäni on tärkeää, että kaikki nykyiset liigakoutsit saavat työrauhan. Eikä heidän tarvitse lukea mediasta, että oma seura on kysellyt minua hommiin.
Jokereihin liittyvistä huhuista Jalonen lausui vielä suoremmin:
– Tämä siis lähtökohtaisesti. Toivottavasti kukaan ei kysykään, Jalonen jatkaa.
Jalonen valmensi viime kaudella Italian maajoukkuetta. Tuolloin hän kertoi julkisuudessa, että valmennusura saattaa olla päättymässä.
Keväällä Jalonen kuitenkin vihjasi, ettei ura välttämättä vielä pääty. Hän linjasi samalla, että mahdollinen valmentaminen jatkuisi ulkomailla.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista

- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä