Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
Tappara havittelee hyökkäykseensä nimekästä täsmävahvistusta. Urheilucastin tietojen mukaan hallitseva Suomen mestari on kiinnostunut hyökkääjä Joona Luodosta joka on parhaillaan seuraa.
Luoto on Tapparalle hyvin tuttu nimi jo entuudestaan. Hyökkääjä on juhlinut kirvesrinnoissa kahta Suomen mestaruutta.
Urheilucastia juontava Esko Seppänen kertoo saaneensa lisätietoja Tapparan ja Luodon tilanteesta tamperelaisseuran sisäpiiristä.
– Tampereen Tappara ja spekulaatio Joona Luodosta. 28 vuotta, tiukasti primessaan, Euroopan-tason laatuhyökkääjä, eikä hänellä ole tässä kohdin seuraa.
– Kysyin asiasta kahdelta lajin sisäpiiriläiseltä, ja kumpikin totesi, että ei savua ilman tulta Tapparan ja Luodon välillä, Seppänen toteaa lisäten perään hyökkääjän oman halukkuuden Suomeen palaamisen suhteen olevan epäselvää.
Luoto pelasi kaksi edellistä kautta SHL-seura HV71:n riveissä.
Edellisen kerran Luoto nähtiin Tapparan paidassa kaudella 2021–22. 190-senttinen hyökkääjä oli tuolloin erityisen kovassa iskussa kevään ratkaisupeleissä. Hän takoi 14 pudotuspeliottelussa komeat tehot 8+9=17 ja oli mukana johdattamassa Tapparaa Suomen mestariksi.
Kokemusta hyökkääjältä löytyy myös maailman kovimmasta kiekkoliigasta. Luoto on pelannut urallaan 23 NHL-ottelua Winnipeg Jetsin ja Columbus Blue Jacketsin riveissä.
- Liigan kuumin pelaaja ulos – Leijonien ketjut julki!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan

- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!