Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
Jokereissa nähtiin tiistaina poikkeuksellinen kokoonpanoratkaisu, kun kesän nimekkäät hankinnat Maxime Fortier ja Matt Caito jäivät kokonaan sivuun Pelicans-ottelusta.
Jokerit oli aloittanut kautensa karmeasti häviten viisi ensimmäistä otteluaan. Tiistaina kuitenkin Pelicans kaatui 3–0 ja Jokerit avasi voittotilinsä.
Ennen ottelua nähtiin erikoinen näky, kun Fortier ja Caito olivat mukana Jokerien Meet & Greet -tapahtumassa Veikkaus Arenan pääovien luona. Hyllytetyt pelaajat jakoivat faneille nimmareita ja olivat fanien haastateltavana.
Ilta-Sanomille ottelun jälkeen puhunut päävalmentaja Tomek Valtonen avasi hyllytyksen taustoja.
– En tiedä, onko se mitään viestin lähettämistä sinällään. Kyllä me halutaan, että illasta toiseen pelaavat parhaat pelaajat – ja siihen rooliin nähden. Se on tosi yksinkertaista, Valtonen sanoi Ilta-Sanomille ottelun jälkeen.
Jokerien viiden ottelun tappioputken katkennut voitto ei saanut Valtosta muuttamaan suhtautumistaan kaksikon sivuun jättämiseen. Hän ei halunnut nimetä ratkaisua herättelyksi.
– En tiedä, onko tämä nyt herättelyä. Se on liian helppo sanoa herättelyksi. Olen tyytyväinen meidän pelilliseen esitykseen.
Fortier’n ja Caiton seuraava mahdollisuus pelipaikkaan tulee perjantaina, kun Jokerit kohtaa TPS:n. Valtonen ei kuitenkaan luvannut kaksikolle paluuta.
– Aina tässä on loukkaantumisia, ja Valtteri Pulli on kipeänä tällä hetkellä. Se täytyy punnita ja miettiä, miten kukin pelasi tänään. Voitto on voitto, mutta eihän sitä ole mihinkään tauluun lyöty, että jos voitetaan, niin kaikki jatkavat, Valtonen sanoi.
– Katsotaan totta kai jokaista yksittäistä pelaajaa, että miten he suoriutuvat roolistaan ja miten he pelaavat suhteessa omaan tasoonsa.
LUE MYÖS:
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!