Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
Leijonista tuttu hyökkääjä Saku Mäenalanen, 32, jatkaa uraansa Sveitsissä vielä useamman vuoden ajan. Suomalaispelaaja on allekirjoittanut SCL Tigersin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu kevääseen 2029 asti.
Mäenalasen aiempi sopimus olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen. Hän pelaa parhaillaan neljättä kauttaan sveitsiläisseuran paidassa.
Mäenalanen on ollut alkukaudella joukkueensa tehokkaimpia pelaajia. Hän on viimeistellyt 11 ottelussa tehopisteet 5+4=9.
Kaikkiaan Mäenalaselle on kertynyt Sveitsin pääsarjassa 138 ottelua, joissa hän on merkkauttanut tehopisteet 34+49=83.
– Saku tuo peliimme paljon energiaa, fyysisyyttä ja kokemusta. Hän pelaa kovaa, tekee tunnollisesti töitä molempiin suuntiin ja pystyy pelaamaan sekä yli- että alivoimalla, SCL Tigersin urheilujohtaja Pascal Müller kertoo seuran tiedotteessa.
Mäenalanen on menestynyt myös Suomen maajoukkueessa. Hän on juhlinut Leijonien kanssa olympiakultaa ja kahta maailmanmestaruutta. Jälkimmäisen MM-kultansa hän saavutti keväällä 2026 Sveitsissä pelatuissa MM-kisoissa.
– Arvostamme Sakua niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Tiedämme, mitä hän tuo joukkueeseemme, ja uskomme hänen olevan tärkeässä roolissa myös tulevina vuosina. Olemme iloisia yhteistyömme jatkumisesta. Müller sanoo.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- TPS heivasi nimimiehen katsomoon – kokoonpano meni uusiksi
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!
- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Maisema vaihtuu – Liigan ex-supertähti pakkasi tavaransa
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Maisema vaihtuu – Liigan ex-supertähti pakkasi tavaransa
- Kova vahvistus: Tehopuolustaja solmi Liiga-sopimuksen
- Tähtihyökkääjä ilmiliekeissä – KooKoo ylsi kovaan temppuun CHL:ssä
- Roope Hintz rajussa tappelussa Nathan MacKinnonin kanssa – supertähden kasvot veressä
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Liigan ex-tehomies kaupattiin – KHL:n suurseura nappasi
- Otso Rantakari: uusi seura!
- HIFK teki tuplakaappauksen – NHL-kokemusta hyökkäykseen