Urheilucast: Liigan supertähdestä järkyttävä tieto – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
JYPin ykköstähden Santeri Huovilan polvivamma saattaa pitää hyökkääjän sivussa pelättyä pidempään. Urheilucastin Esko Seppänen kertoo lähteisiinsä perustuen vakavasta tilanteesta.
– Mun duuni on tuoda ikäviä uutisia pöytään. JYPissä ollaan nyt tällä haavaa äärimmäisen huolissaan siitä, toipuuko Huovila pelikuntoon edes ensi kauden alkuun mennessä. Urheilucastin tietojen mukaan vasemmasta polvesta meni kaikki se rikki, mikä voi anatomian puitteissa mennä tohjoksi. Edelleen korpeaa, ahdistaa ja vituttaa itse pelaajan sekä JYPin ja sen fanien puolesta.
– Sain kuulla jopa 12 kuukauden poissaolosta. Vähintään 10 kuukautta sivussa, ja sen jälkeen hän aloittaa vasta kuntouttamisen.
Huovila, 22, loukkaantui viime kuussa HIFK:ta vastaan. Hyökkääjän jalka vääntyi harmittomassa tilanteessa ikävästi, ja ottelu jäi hänen osaltaan kesken.
Huovila ehti kerätä kauden kuudessa ensimmäisessä ottelussaan tehot 1+7. Viime kaudella hän takoi 33 otteluun hurjat pisteet 5+37=42.
JYP voitti kaikki kuusi ensimmäistä otteluaan, mutta Petri Matikaisen valmentaman joukkueen otteet ovat heikentyneet ykköstähden jäätyä sivuun.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Liigan supertähdestä järkyttävä tieto – ”Korpeaa, ahdistaa ja v*tuttaa”
- Kultaleijona häikäisee SHL:ssä – ”Yksi alkukauden suurimmista onnistujista”
- Jesse Puljujärvi aivan hurjana!
- MM-kultaleijona yllättäen ulos NHL:ssä – fanit raivona: ”Yrittikö hän iskeä omistajan tytärtä pikkujouluissa”
- IS: Antti Tyrväinen valmis Liiga-siirtoon – ”Tuntuu kuin olisi 25-vuotias”
- Näin Mikko Rantanen reagoi Roope Hintzin ja Nathan MacKinnonin tappeluun
- Jesse Puljujärvestä kova NHL-väite Pohjois-Amerikassa
- Kultaleijona Saku Mäenalanen: tulevien kausien seura selvillä
- TPS heivasi nimimiehen katsomoon – kokoonpano meni uusiksi
- Urheilucast: HIFK havittelee kovaa vahvistusta – neuvottelee kahden ex-NHL-pelaajan kanssa!

- Jokereilta iso päätös – Veini Vehviläinen ulos!
- Suomalainen pesi McDavidin ja MacKinnonin – koko NHL:n nopein luistelija
- SaiPa-legenda Heikki Mälkiä on kuollut