Matti Hagman: ”Ihmettelen Esa Lindellin valintaa World Cupiin”
Kuva: Getty Images
Keskustelu on pikku hiljaa siirtynyt viime sunnuntaina päättyneistä MM-kisoista tulevana syksynä siintävään World Cupiin.
Suomen joukkueeseen valittiin jo maaliskuun alussa sääntöjen vaatimat 16 pelaajaa. Puolustajista nimettiin tuolloin Sami Vatanen, Rasmus Ristolainen, Olli Määttä ja ehkä hieman yllättäen Esa Lindell. Huomenna kerrotaan lopuista valituista, joista todennäköisesti kolme on puolustajia.
Leijonat.comille World Cup -tapahtumia kommentoiva Matti ”Hakki” Hagman pitää erikoisena sitä, että Lindellin kisapaikka on jo kiveen hakattu.
– Ainakin noilla MM-kisojen esityksillä ihmettelen Lindellin valintaa. Hän pelasi vuosi taaksepäin erittäin hyvät MM-kisat, mutta pääsikö sitten niillä näytöillä mukaan? Hakki pyörittelee.
Entä keitä puolustuspäähän vielä pitäisi valita?
– Jos katsoo Suomen pakkikalustoa tämän vuoden MM-kisoissa, niin mielestäni kaksi parasta oli Topi Jaakola ja Atte Ohtamaa, tässä järjestyksessä.
– Uskon, että heidät kannattaa valita. He eivät ole mitään huonoja myöskään hyökkäyspäässä. Kyllä he pystyvät tekemään peliäkin ihan kiitettävästi.
MM-kisoissa Suomen niin sanottuihin kiekollisiin puolustajiin lukeutuivat Juuso Hietanen ja Ville Pokka. Hietanen on vuosikausia kuulunut Suomen MM-joukkueiden kärkipuolustajiin, mutta nyt olisi Hakin mukaan muutoksen aika.
– Mieluummin näkisin World Cup -joukkueessa Ville Pokan kuin Juuso Hietasen. Ja nostaisin ilmoille vielä yhden pakin, joka kieltäytyi näistä MM-kisoista, eli Lepistön Samin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterä täräytti kaksi asiaa, joissa Suomi oli USA:ta parempi: ”Saako noin sanoa?”
- USA murskasi Naisleijonat – Tero Lehterä: ”Se näytti 40 minuutin pesukoneohjelmalta”
- Patrik Bartosak nöyryytti TPS:ää – teki samalla upean ennätyksen
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Patrik Laine kaupataan? Montreal valmis radikaaliin peliliikkeeseen NHL:ssä
- Yhden maan dominointia! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -hyökkääjät
- Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun