Mestis-seura pelaajakaupoilla – mestarivahti tekee paluun
Mestiksessä toisena oleva IPK on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen maalivahti Oskari Parviaisen kanssa.
Parviainen, 24, paikkasi jo alkukaudella IPK:n maalivahtiosastoa pelaten yhden ottelun. Lisäksi hän on pelannut tällä kaudella kaksi ottelua Tshekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Pirati Chomutovissa.
Parviainen on edustanut IPK:ta myös kahdella viime kaudella. Hän voitti seurassa Mestiksen mestaruuden keväällä 2024 ja hopeaa viime kaudella.
– Jouduimme reagoimaan maalivahtimarkkoinoilla, kun KalPasta vuokralla ollut Patrik Kerkola siirtyi siirtorajaan asti Sportin riveihin ja Stepan Vopravilin paluun ajankohta on vielä epävarma. Parviainen on ollut meillä tuuraamassa tällä kaudella kahdesti aikaisemmin, joten oli meille selkeä valinta soittaa hänelle. Hieno homma, että saadaan ”Ossi” loppukaudeksi meidän matkaan, kommentoi IPK:n kehityspäällikkö Niko Härkönen seuran tiedotteessa.
LUE MYÖS
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- IIHF vahvisti: Venäjän liittolainen ulos MM-kisoista!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!