U-20 Joni Nikko: Toivottavasti saa viettää uudenvuodenkin Ruotsissa!

Liigassa huiman syksyn vetänyt Lukon Joni Nikko sanoo, että alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa pörräävät NHL-scoutit eivät ole enää erityisesti mielessä.
– Aika vähän enää, ei se jännitä. Siitä on kuitenkin pari vuotta, kun olin ekan kerran varausikäinen, 19-vuotias Nikko miettii.
– Katsomossa on tuollakin niin paljon porukkaa, että ei niitä sen kummemmin edes erota, hän naurahtaa Leijonat.com-sivuston haastattelussa.
Syyskausi on Nikolle ollut joka tapauksessa hieno: 27 pelissä 15 pistettä on tulokkaalle oiva saldo – itse asiassa tulokkaiden paras sellainen.
– Koko ajan oma peli on parantunut ja vastuu kasvanut, ja sitä myötä tullut taas onnistumisia. Olen lunastanut sen vastuun, ja pitäisi saada täällä Ruotsissa jatkettua samanlaisella itseluottamuksella.
Joulun ja uudenvuoden viettäminen Malmössä ei Nikkoa haittaa, päinvastoin.
– Ei haittaa yhtään. Nämä kisat ovat kauden päätavoite, joten toivottavasti saa viettää Ruotsissa uudenvuodenkin!
Nuorten MM-kisat käynnistyvät tapaninpäivänä. Suomi aloittaa 27.12. Norjaa vastaan.
Pekka Mäntylä
Twitter: @pjmant
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi