Loukkaantumiset verottavat Leijona-joukkuetta MM-jäillä
Taistelu kisapasseista eli paikoista Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin on jo alkanut. Joidenkin pelaajien kohdalla spekulaatio voidaan lopettaa valitettavasti saman tien.
Mahdollisista ehdokkaista ainakaan Olli Palola, Tommi Huhtala, Oskar Osala, Harri Pesonen ja Markus Nutivaara eivät Pietarin ja Moskovan MM-jäillä viiletä. Viisikko kärsii loukkaantumisista ja joutuu kuntouttamaan itseään läpi kevään maajoukkuetaistojen.
Mainituista esimerkiksi Nutivaara olisi ollut mielenkiintoinen nimi toukokuun MM-kisoja ajatellen. Oulun Kärppien takalinjojen kiekollinen johtaja sai välieräsarjassa Tapparaa vastaan solisluuvamman, joten loppukauden väännöt jäävät nuorukaiselta väliin.
Menetys on suuri tietysti paitsi Oulun Kärpille myös Leijonille.
Viisikon lisäksi sairastuvalla tällä hetkellä potentiaalisista Leijona-nimistä ovat ainakin myös Petri Kontiola sekä Pekka Jormakka. Kontiola on ollut sivussa tammikuusta asti, kun Lokomotiv Jaroslavlin suomalaishyökkääjä satutti polvensa. Jormakka pelasi puolestaan Jokeri-nutussa toipilaana kevään viimeiset pelit.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- NHL kutsuu! Farmiliigan suomalainen tehomies nostettiin viimein kirkkaisiin valoihin
- Liiga-seuralta potkut saanut ulkomaalaisfloppi löysi uuden joukkueen!
- Tehohyökkääjä floppasi Liigassa – nyt löytyi uusi osoite!
- Iso takaisku! Liiga-seuran kaksi tähtipelaajaa sivussa kokoonpanosta
- Oho! SaiPa sorvasi kaksi jatkosopimusta nuorille läpimurtopelaajilleen
- Mikael Granlundin petomoodi sai jatkoa! Takoi hurjat tehot ja iski voittomaalin
- Taklaa harrastuskustannukset – joustoluotolla joustoa talouteen
- Yllätysuutinen: Tuukka Rask palasi Boston Bruinsin harjoitusvahvuuteen
- Nyt haetaan turnausvoittoa – Sveitsin kivenkova joukkue julki EHT:lle
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- Kova huhu: Norjan maajoukkuepelaaja siirtymässä loppukaudeksi Liigaan?
- Jesse Puljujärvi hakee NHL-sopimusta – asiantuntija suosittelee toista vaihtoehtoa: ”Siellä voisi olla hänelle hyvä rasti”
- Ässät uudistuu: tässä on seuran uusi logo ja pelipaita
- Seurapomo vahvistaa: Leijonat-tähti palaa Suomeen!
- TPS:n Petrus Palmu kommentoi MTV Urheilulle välejään päävalmentajaan: ”Huhuja on liikkeellä”
- Tapparasta lähtenyt puolustaja siirtyy uuteen seuraan
- IL: Nuoret Leijonat tavoittelee huippuvahvistusta MM-kisoihin: ”Keskusteluita käydään”
- JYPin huippulupauksen esiinmarssi koitui kohtaloksi – kanadalaiselle näytettiin ovea
- Patrik Laine jälleen sivussa Columbuksen kokoonpanosta – säästyi nöyryytykseltä
- Ilja Kovaltshuk jatkaa kiekkouraansa kahden vuoden tauon jälkeen – tässä tuleva seura