Suomalainen Christopher Gibson torjui uransa ensimmäisen NHL-voiton
Kuva: Getty Images
New York Islandersin maalivahti Christopher Gibson sai yllätyskomennuksen tolppien väliin eikä mies jättänyt mahdollisuutta hyödyntämättä.
Gibson nähtiin ensimmäistä kertaa Islandersin tolppien välissä tammikuussa, jolloin hän torjui 16 kutia ja päästi yhden maalin Pittsburgh Penguinsia vastaan. Tuolloin komennus tuli kuitenkin vain puolen tunnin ajaksi, kun tällä kertaa 23-vuotiaan suomalaisen urakkana oli jo koko matsi.
AHL:ää tällä kaudella tahkonut Gibson onnistui mainiosti, sillä Islanders nappasi tärkeän 4-3-jatkoaikavoiton. Gibson torjui maalinsuulla 29/32 kertaa. Näin Karkkilassa syntyneen Gibsonin torjuntaprosentti tältä kaudelta on kahdesta pelistä 91,8.
Gibson nousi esiin etenkin jatkoajalla torjumalla Jevgeni Kuznetsovin läpiajon. Valmentaja Jack Capuano nimittikin Gibsonia New York Postin mukaan Islandersin parhaaksi pelaajaksi.
– Ajattelin mielessäni, että minun on pysäytettävä tämä pitääkseni pelin käynnissä. Onnekseni sain torjunnan ja voitimme pelin, Gibson itse kertoi aviisin mukaan.
Voiton ansiosta Islanders kipusi pudotuspeleihin mukaan. Gibsonia tosin niissä peleissä tuskin nähdään, sillä hän on vasta joukkueen nelosvahti. Pelipaikka aukesi tällä kertaa lepuutuksen ja loukkaantumisten vuoksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- No nyt! Jokerien ex-supertähdeltä todellinen yllätysratkaisu – siirtyy alasarjaan
- Kultaleijona Valtteri Kemiläinen: ensi kauden seura selvillä
- Leijonien luottopuolustaja heivattiin katsomoon NHL:ssä
- Lähde: Kalle Kossilan ensi kauden joukkue selvisi!
- Tapparalta viiltävä kuitti toiselle Liiga-seuralle: ”Kiitos, että osallistuitte markkinointiin”
- Ismo Lehkonen: Nämä Leijonien EHT-pelaajat tyrkyllä olympiajoukkueeseen
- Tällaista sarjamallin muutosta Liiga ehdottaa – pelaajilta täystyrmäys: ”Emme voi hyväksyä”
- Linus Nyman palaa Liigaan – yllätysosoite!
- Pelicansia nöyryytettiin – Sami Kapanen latasi suoraa tekstiä: ”Todella synkkä ilta”
- Liiga-seuran hyökkääjä vaihtaa joukkuetta – solmi lainasopimuksen
- Toimittaja: Maalitykki lähtee Jokereista!
- IL: Timo Jutilan aitio suljetaan – latasi suorat sanat
- Lähtöpassit – Liiga-mestarin sopimus purettiin Ruotsissa!
- Liiga-supertähti tekee paluun!
- Näin paljon Raimo Helminen tienasi viime vuonna
- Leevi Selänne: uusi joukkue!
- Hurjia summia! Näin paljon Vaasan Sportin ulkomaalaistähdet tienasivat
- HS: Jere Karalahden tapauksesta uutta tietoa
- Jokerien ex-supertähti hylkäsi sopimustarjouksen – maisema vaihtuu!
- Näin paljon Antti Pennanen tienasi viime vuonna