Puljujärvi mukaan Pikkuleijoniin – jääkö miesten MM-kisat väliin?

Pikkuleijonat saa kaipaamaansa tulivoimaa hyökkäykseen, kun Kärppien ja nuorten maajoukkueen tähtihyökkääjä Jesse Puljujärvi lähtee USA:han alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin.
Puljujärven seurajoukkuekausi päättyi pronssimitaliin perjantaina, ja Pikkuleijonien kokoonpanossa ”Pulju” on joko sunnuntaina Tanskaa vastaan, tai viimeistään tiistaina, kun Suomi saa vastaansa Kanadan.
Avausottelunsa rangaistuslaukauksilla Tshekkiä vastaan voittanut Suomi kohtaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Slovakian, mutta tässä ottelussa Puljujärvi ei vielä ole mukana.
Vuodenvaihteessa nuorten MM-kisojen pistepörssin voittanut Puljujärvi oli mukana alle 18-vuotiaiden kisoissa viime keväänä, ja teki hopeaa saavuttaneessa joukkueessa seitsemään otteluun tehopisteet 2+5=7. Puljujärven panos näissä karkeloissa on niin merkittävä, että hyökkääjän saapuminen kisajoukkueeseen nostaa Suomen mitalimahdollisuuksia huomattavasti.
Mielenkiintoista on pohtia, tarkoittaako alle 18-vuotiaiden kisamatka sitä, että Puljujärven osalta miesten MM-kisat ovat poissuljettu vaihtoehto. Miesten maajoukkueella on käynnissä MM-leiritys, ja mikäli Puljujärvi vielä kuuluisi Kari Jalosen suunnitelmiin, voisi kuvitella, että nuorukainen haluttaisiin totuttelemaan A-maajoukkuekuvioihin harjoitusotteluihin.
Asian puolesta puhuu myös se, että Jalonen jätti valitsematta Puljujärven helmikuussa pelattuihin Ruotsin EHT-otteluihin, joissa tehoketjun muut jäsenet Sebastian Aho ja Patrik Laine olivat mukana.
Joka tapauksessa Puljujärven urakka tälle kaudelle kasvaa suureksi, kun Kärppien Liigapelien lisäksi nuorukainen on tahkonnut 13 CHL-ottelua, ja näillä näkymin ainakin kahdet maailmanmestaruuskilpailut.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!