Tappara tasoitti finaalivoitot Tampereella
Tampereen Tappara voitti HIFK:n kotonaan 2-1 ja tasoitti SM-liigan finaalien otteluvoitot 1-1:een. Toinen finaali oli selvästi tasaisempi peli kuin perjantain ottelu. Kun Helsingissä voittomaali nähtiin jo ensimmäisellä minuutilla, niin tänään sitä saatiin odottaa kolmannen erän loppupuolelle.
Heti alusta alkaen huomasi, että Tappara oli paremmin pelissä mukana kuin eilen. Ottelussa oli vauhtia ja fyysisyyttä, ja hyökkyksiä tuli molempiin päätyihin. HIFK:n Joonas Rask sai jälleen kiekon ensimmäisenä maaliin, mutta maalia ei hyväksytty, koska Rask vei maaliin kiekon lisäksi myös Tappara-maalivahti Tomi Karhusen. Erän loppuun HIFK sai jäähyn myötä paineen Tapparan päätyyn, mutta ei onnistunut maalinteossa.
Toisessa erässä Tappara oli kuskin paikalla. Patrik Laine nousi vahvasti HIFK:n alueelle ja laukoi tolppaan. Samassa tilanteessa Yohann Auvitu otti jäähyn, jonka aikana Tappara teki finaalien ensimmäisen maalinsa. Kristian Kuusela pääsi hyvälle vetopaikalle ja vei kotijoukkueen 1-0-johtoon. HIFK pääsi taas erän loppupuolella pelaamaan ylivoimaa, mutta Tapparan tiivis alivoimapeli piti huippupaikat vähissä.
Kolmannen erän alku oli HIFK:n hallintaa, joka päättyi Micke-Max Åstenin illan toiseen jäähyyn. HIFK oli kuitenkin terävänä jäähyn jälkeen, kun Tomáš Záborský laukoi Daniel Grillforsin vedon paluukiekon maaliin. Ajassa 54.24 Tappara meni jälleen johtoon, kun Juhani Jasu sai kiekon läheltä maaliin. Ottelun lopussa HIFK pelasi ilman maalivahtia onnistumatta kuitenkaan tasoituksessa, joten loppulukemat kirjattiin Tapparalle 2-1.
Finaalien kolmas ottelu pelataan tiistaina Helsingissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Liiga-seura julkisti täysin naurettavan kokoonpanon – Yle: kapteeni raivostui