Alle 17-vuotiaat Leijonat kruunasi turnausvoittonsa upealla loppukirillä
Kuva: Getty Images
Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkue päätti neljän maan turnauksen Ruotsin Södertäljessä 4-3-voittoon Tšekistä. Suomi oli vielä kahden maalin tappiolla reilu pari minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta tehokas 46-sekuntinen nosti Suomen voittoon.
Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Tšekki meni ottelussa johtoon. Suomen tasoituksen muutamaa minuttia myöhemmin iski Linus Nyman. Erän loppu oli Tšekillä vahva, kun pari minuttia ennen erän loppua se löi ensin johtolukemat 2-1 ja puolitoista minuuttia myöhemmin vielä kolmannen maalin, joten tauolle mentiin Tšekin 3-1-johdossa.
Kolmas erä näytti pitkään Tšekin kannalta hyvältä, kunnes Suomi pääsi ylivoimalle, kun peliä oli jäljellä neljä minuuttia. Suomen otettua maalivahdinkin pois Santeri Aalto onnistui tekemään kavennusmaalin pelikellon näyttäessä 57:51. Vain 12 sekuntia Aallon maalin jälkeen Nyman teki illan toisensa, ja Suomi oli jo tasoissa. Leijonien nousulle lopullisen niitin iski Aleksi Heponiemi ajassa 58:37. Heponiemi oli ottelun tehokkain pelaaja pistein 1+2. Tšekki pelasi vielä viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia saamatta kuitenkaan kiekkoa maaliin, joten Suomi voitti 4-3.
Tšekin kukistamisen myötä Suomen saldoksi turnauksessa tuli kolme puhdasta voittoa. Turnausvoitto varmistui jo lauantaina Leijonien päihitettyä Ruotsin.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse