Leijonat NHL:ssä – Joonas Donskoi lähetti Los Angeles Kingsin laulukuoroon

Suomalaiset olivat mukavasti esillä viime yön NHL-otteluissa. Kahden maalin iltaa vietti peräti kaksi mattimeikäläistä.
Los Angeles Kingsille San Jose Sharksin Joonas Donskoi oli liikaa. Laitahyökkääjä viimeisteli ottelun avausmaalin ja voittomaalin, kun Sharks paineli 6-3-voittoon. Sharks eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle voitoin 4-1.
Donskoin ensimmäinen osuma syntyi vain reilun minuutin pelin jälkeen. Kiekko Logan Couturelta oikeaan laitaan, siniviivan yli, kärkikynällä pakki ulos tilanteesta ja laukaus yläkulmaan.
Kolmannen erän alkuvaiheilla oltiin tilanteessa 3-3. Donskoi punnersi tällä kertaa vasemmalta laidalta väkisin ohi Drew Doughtyn ja tökkäsi kiekon maalin eteen. Syntyi hässäkkä, Donskoi kiersi maalin takaa ja iski irtokiekon sisään.
Donskoi-Doughty: 100-0
Sen verran komeasti Donskoi vei voittomaalissa Doughtya kahville, että sosiaalisessa mediassakin innostuttiin.
Koivu nousi esiin
Jos oli Donskoilta vahvaa tekemistä, samaa voi sanoa Mikko Koivusta. Dallas Stars oli Minnesota Wildia vastaan jo matkalla 4-3-voittoon ja sitä myötä pudotuspelien seuraavalle kierrokselle. Kellossa oli jäljellä kolmisen minuuttia, kun Koivu astui esiin. Mikael Granlund karvasi erinomaisesta päädystä ja sai laatan parin siirron jälkeen takaisin itselleen maalin taakse. MG huomasi maalin eteen lipuneen Koivun, syötti tälle ja suomalaiskapteeni latasi pelin tasoihin.
Tässä vaiheessa Minnesotan haaveet pudotuspelien jatkumisesta olivat vielä hengissä, mutta vielä Wild ei ollut voittanut peliä. Jatkoajalla sekin tuli, kiitos Koivun. Ryan Suter toimitti viivasta kiekon maalille, ja Koivu ohjasi ”suomalaisjoukkueen” voittoon. Merkittävässä roolissa ottelussa oli myös Granlund, joka tasoitusmaaliin tarjotun syötön lisäksi ronkki ottelun avausmaalin väkisin sisään. Nyt voitot ovat Dallasille 3-2.
Ottelun jälkeen Minnesotan pelaajat kehuivat Koivua kilpaa. Lue kommentit tästä.
Barkov mukana hyvässä ja pahassa
Otetaan katsaukseen vielä mukaan Florida Panthersin ja New York Islandersin välinen viides ottelu, jonka Islanders voitti jatkoajalla maalein 2-1.
Aleksander Barkov tasoitti kolmannessa erässä pelin 1-1:een. Kiekko Jaromir Jágrilta, syöttö Alex Petrovicille, liuku maalille, kiekko takaisin Petrovicilta ja sisään.
Jatkoajalla Barkovilla oli mahdollisuus ratkaista peli, kun Panthersille vihellettiin rangaistuslaukaus. Suomalaisnuorukainen vei rystylle, muttei saanut laattaa nousemaan maalivahdin patjan yli. Toisessa jatkoerässä Islanders iski, joten voitot ovat nyt saarelaisille 3-2.
Sinivalkoiset tilastot ja tulokset
Joonas Donskoi, San Jose Sharks: 2+0, jääaikaa 14.15 min
Mikael Granlund, Minnesota Wild: 1+1, jääaikaa 25.10
Erik Haula, Minnesota Wild: 0+0, jääaikaa 20.28
Mikko Koivu, Minnesota Wild: 2+0, jääaikaa 23.44
Aleksander Barkov, Florida Panthers: 1+0, jääaikaa 29.46
Jussi Jokinen, Florida Panthers: 0+0, jääaikaa 32.31
Antti Niemi, Dallas Stars: 19/24 torjuntaa, 79,2 %
Florida Panthers-New York Islanders 1-2 ja.
Otteluvoitot: 2-3
Dallas Stars-Minnesota Wild 4-5 ja.
Otteluvoitot: 3-2
Washington Capitals-Philadelphia Flyers 0-2
Otteluvoitot: 3-2
Los Angeles Kings-San Jose Sharks 3-6
Otteluvoitot: 1-4, San Jose jatkoon
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”