Tappara on Suomen mestari 2016
Tampereen Tappara on jääkiekon Suomen mestari kaudella 2015-16.
Mestaruus ratkesi, kun Tappara voitti kuudennen loppuottelun HIFK:ta vastaan Tampereella maalein 2-1. Koko ottelusarja meni Tapparalle voitoin 4-2.
Ensimmäinen erä oli vauhdikasta kiekkoa. Tappara sai jo ensimmäisestä hyökkäyksestään aiheutettua HIFK:lle jäähyn. Tamperelaiset eivät saaneet sen aikana kiekkoa maaliin, mutta HIFK koki silti takaiskun, kun Jasse Ikonen joutui jättämään pelin loukkaantumisen takia kesken. HIFK onnistui tekemään avausmaalin, kun Joonas Rask teki komean nousun ja syötti lopulta Juuso Puustiselle, joka laukoi kiekon Tappara-maaliin.
Tappara tasoitti, kun Kristian Kuusela ja Patrik Laine pääsivät kahdestaan HIFK-puolustajaa vastaan. Kuusela syötti Laineelle, jonka veto viuhui Ville Husson selän taakse. Maali oli Laineelle jo pudotuspelien kymmenes. Tappara pääsi tauolle 2-1-johdossa, kun Henrik Haapala ohjasi maalin edestä Aleksi Elorinteen lähettämän kiekon sisään.
Toisessa erässä mentiin päädystä toiseen, vaikka pelin tahti ei ollutkaan yhtä kova kuin avauserässä. HIFK sai mahdollisuuden yrittää tasoitusta ylivoimalla, mutta se ei vieläkään onnistunut tekemään ensimmäistä ylivoimamaaliaan finaalisarjassa. Myös Tapparalla oli paikkansa, mutta toiselle erätauolle mentiin samoissa 2-1-lukemissa.
Päätöserään pelin tempo nousi jälleen, ja nurkkaan ajettu HIFK otti kiekonhallinnan vahvemmin itselleen. Varsinkin sen ykköskenttä sai pyörittettyä peliä Tappara-päädyssä. Yritykset pysähtyivät kuitenkin aina viimeistään Tappara-vahti Tomi Karhuseen, joka oli kuudennessakin finaalissa mies paikallaan. HIFK otti viimeisille minuuteille vielä Ville Husson pois maalilta ja yritti tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.
HIFK sai kiekon maaliin vasta, kun summeri oli jo soinut, joten Tappara pääsi juhlimaan historiansa 16. Suomen mestaruutta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura